* * * * *
Samana iltana eli oikeammin yöllä. He ovat nyt poissa — korvenraivaajani ovat tilitetyt. Olin juuri naurismaan kitkennästä menossa heidän työnsä loppua katsomaan, kun he jo kuokkineen, kirveineen kiipesivät ylös törmää. Kaikki työaseet he toivat koreasti takaisin (mitkä mainiot kuokan varret he olivatkaan tekaisseet!) Ja sitten kiivettiin talon tornikamariin ja pantiin sikariksi. Tehtiin tili. Maksoinko liian paljon? Maksoinko liian vähän? Tiedänhän että yhtiöt ja valtio eivät maksa penniäkään yli urakkasopimuksen. Mutta jos tekisin kuten yhtiöt ja afäärilaitokset, tuntisinpa olevani köyhän miehen nylkyri ja jonkunlainen pahantekijä. Sentähden, laskettuani päivät — ja tietäen kuinka raskaita pitkiä päiviä ne olivat olleet — tunsin siveelliseksi velvollisuudekseni suorittaa 30 markkaa yli urakkasumman. Laskin näet näin: Iivana Karhu ei tunne itseään miehen arvoiseksi ellei saa vähintään 2:50 päivältä. Ja nuorukainen Risto Karhu ei ole apurin arvoinen ellei teettäjä hänelle maksa vähintään markan päivältä. Siis 3:50 kertaa 23 päivää (hiukan vajaa) = 80 markkaa + 35 metriä viemärin lisää à 20 penniä = 7 mk., summa summarum 87 markkaa. Mies oli ennestään ottanut 55 mk., sai siis taskuunsa 32 markkaa.
Hän oli nöyrästi tyytyväinen — olen varma että hän olisi ollut tyytyväinen vähempäänkin. Mutta sanonpa suoraan että jos itse niin kovaa työtä tehtyäni viikosta viikkoon olisin saanut kouraani säästöä ainoastaan nuo 32 markkaa, joista velipojan täytyi kai saada joku markka (22!), niin tottatoisenkerran olisin "kironnut koko yhteiskuntajärjestelmän".
Iivana Karhulla on kotona vaimo ja kolme lasta sekä vanha äiti. Oh Jumala, kuinka julma onkaan kohtalo… Ja kuitenkin joku täkäläinen saattaa kadehtien sanoa: maisterihan maksoi sille venäläiselle (karjalaiselle) rapiasti. Vai maksoi? Kiitos paljon? Ja sivistyneet toverini tietysti haukkuvat minut pahanpäiväisesti, jos kerron maksaneeni työmiehelle yli urakan 30 markkaa liikaa. Tuo ikuinen ristiriita! Missä lienee kapitalismin raja?
Me tupakoimme Iivana Karhun kera vielä puolen tuntia saaressa kahvikupin ääressä ja — sitten sitä erottiin. He ottivat konttinsa ja kimssunsa ja hävisivät ääneti metsään. Metsä antoi, metsä otti!
Mutta työn jälki jäi korpeen. Viemäri pauhasi ja sarka- ja niska-ojat lorisivat ja joku sauhun sininauha suikersi taivasta kohti… Siellä seisoo nyt "musta muta" vuottaen viimeistä muokkaustansa. Kiitetty olkoon Jumala että nyt ymmärrän, miten korpea raivataan ihmisen elinkeinoksi.
Lorun loppu:
Syyskuun 30 p.
Mitä ihmettä se merkitsee? Turhaan olen jo pari kertaa työntänyt viestin sinne rajakylään, jossa Iivana Karhu asuu. Ei kuulu vastausta, ei näy miestä. Petturiko? Sanansa syöjäkö? Ja kuitenkin hän lähtiessään niin pyhästi lupasi palata syyskuussa raivauksensa rioja polttamaan. Minä olisin antanut hänelle vielä toisen mokoman aareja lisää, sillä kerkesin mieltyä kunnon työmieheen. Mutta urosta vain ei kuulu ja niittyraivaus seisoo surullisena, kesken-eräisenä…
Lokakuun 7 p.