Lihava piikatyttö ilmestyi Joopin eteen.
"Mitähän se siinä"? ajatteli Joopi, vaan ei ollut näkevinäänkään, kuokkia kyökkäsi vain. Piikatytöllä kävi suu yhtenään, hänellä oli oikein intohimo puhua vertaistensa kanssa, vaan Joopi juupeli ei kuullut mitään. Piikatyttö hyppäsi likemmäksi ja huusi miehen korvaan:
— Tule kahville!
— Häh?
— Että kahville! kirmasi piika kimeimmällä kiljuma-äänellään.
— Kuulen minä vähemmälläkin, ei minulle tarvitse karjua, arveli Joopi loukkaantuneena ja jatkoi kuokkimistaan. Tyttö ei pahastunut, hänellä oli ääretön halu tehdä tuttavuutta Joopin kanssa, kun kerran oli otettu kasakka taloon, hän jäi tuijottamaan mieheen, vieläpä laulahtelikin ja keikahteli kantapäillään.
— Mikä sun on nimesi? tokasi Joopi kääntymättä päin. Sepä oli piikatytölle mieluinen kysymys, hän suihkasi suunsa melkein miehen korvaan ja hihkasi:
— Valpuri! Valpuri Seppänen minä olen! Minä käyn rippikoulua!
— Kouluako? murahti Joopi halveksuvasti.
— Rippikoulua! huutaa huikasi piikatyttö sievistellen.