Joopi ei mitään sanonut kotvaan aikaan, työjeli kuokkineen, sihisi ja sanoi vasta sitten:
— Käyppä jos tahansa — Vappu sinä oot etkä mikä Valpuri.
Näljänkäläisen Amerikanlesken tyttö, pah!
Tyttö rupesi väittelemään, vaan Joopi ei ollut tietääkseenkään.
Jyrähti viimein:
— Mitäs siinä toljotat? Mää töihisi! Teki nuo ennen vaimosetkin jotain aamurupiamalla. Tuun minä täältä.
Vasta kun piikatyttö oli mennyt, nakkasi mies kuokkansa, pyyhkäsi kämmenensä ja painoi kupeilleen katsomatta suoraan pirttiin. Kaasi itse hellalla seisovasta pannusta kuppiin, nokasi sokerit ja hörppäsi kahvit yhdellä siemauksella kitaansa. Vappua ei ollut näkevinäänkään! Sitten katsahti kysyvästi sisähuoneen oveen, vaan kun ei mitään näkynyt, kaatoi toisen kupillisen, kopasi hattunsa ja melkein juoksuaskelin riensi takaisin raivaukselle. Jyts, jyts, jyts: alkoi sähinä ja sohina, kalina ja rytinä, ja röykkiöt maanalaista rojua kohosivat tulevalle pellonpientarelle.
Talon rouva ilmestyi nyt raatajan viereen. Ensin luuli hänkin Joopin kuulevan kaikki mitä sanoi, mutta Joopi katsahteli vain tuontuostaan ikäänkuin kysyväisesti rouvaan, vaan kun ei mitään kuullut, niin jatkoi työtään.
— Sinähän olet mainio, Joopi! sanoi rouva. Nyt kuuli Joopi jotakin ja vastasi vuorostaan:
— Kaunis päivä siitä tulee!
— Tulehan syömään, Joopi! pyysi rouva.
— Kävi se täällä itsekkin! vastasi Joopi, tarkoittaen "itsellään" isäntää.