Se maa — ja juuri maalaismaa — on teille pyhä perintö, joka velvoittaa perintöä hoitamaan ja — kartuttamaan.
Rientäkööt turhamieliset maailman markkinakujille kuhisemaan, mutta jääkööt toki järkevät maalaiskotiansa vartioimaan.
Jotta ei koskaan koittaisi sitä pahaa päivää, jolloin surkutellen sanottaisiin:
"Vainajien autio-veräjillä kalskaa vain tukkijätkän nakkapohja, mutta raunioissa viruvat hiljaa niiden luut, joiden pojanpojat ja tyttärentyttäret koreilevat kaupunkiloissa!"
* * * * *
Suomen kansa! Et ole liioin luotu kivilinnojen torneissa kitumaan etkä sileitä katukäytäviä matalassa kengässä maleksimaan, et esplanaadein leposohvilla kesähelteessä venytteleimään etkä keinotekoisten lammikkojen joutsenia ihailemaan. Vaan luotu olet pirttiäsi honkaista hallitsemaan ja kuppelehtivaa metsäpolkuasi varsisaappaissa polkemaan; erämaasi riistaa risahtamatta väijymään; niittyjokiesi heleillä rannoilla hihasillasi heilumaan; maan mullassa mykränä myllistämään; tuhatjärviesi ulapoilla kalavenheelläsi kiikkumaan ja korpikoskia pitkällä paltamolla alas viilettämään.
Siihen luotu olet Sinä ja siinä pysyminen olisi Sinun, jos omallesi uskollinen olisit! Siinä Sinut paraiten tuntee sekä vento että veikko, ja tunnustuksensa arvostasi antaa. Kotisarkasi hyljäten, vierasveroissa viehkuroiden, kuoresi kiiltävimmänkin sisästä Sinut moukaksi mainitaan… Anna jälkeen ikuiselle pilkkaajallesi, tuolle perintökaupunkilaiselle, mutta — omalle maallesi palaten — näytä kerrankin, missä on moukankin voima! Kenties jonakin päivänä tuo hemmoiteltu herrasmies nöyrästi tunnustaa, että Sinä ja juuri Sinä — Suomen maalaisrahvas — olet isänmaan valtavoima, tuki ja selkänoja, jota kulttuuriherrankin on täytymys kunnioittaa. Sillä, ympäri käyden, syntyjä syviä penkoen: Sinähän, Suomen maalaiskansa, olet se, joka elätät kaupunkilaiset pomot ja porvarit, saksat ja savottaruhtinaat — ilman Sinua tokko kohoaisivat heidän kivilinnansa niin uljaina ja häpeemättöminä taivasta kohden, ilman Sinua tokko kykeneisivät — edessä Euroopan — heidän henkiset edustajansa kerskaamaan kansallisesta tieteestä, kansallisesta taiteesta sekä kaikesta siitä, mikä synnyinmaan laulua korkealle kaijuttaa —?…
Musta muta.
Se musta muta, se Suomen rämekorpien salattu pohjavoima?…
Kuinka monta kertaa polkiessani erämaan talottomia taipaleita ja tuntikausia seuratessani surullisesti siintäviä suomaisemia, olenkaan sieluni hautomuksista löytänyt tämän kysymyksen: Mitä iloa on noista viheliäisistä soista? Eivätkö ne vain ole luotu ihmiselämää yhä ilkeämmin ikävystyttämään? Ja onko tarkoitus, että ihmisiä lainkaan asuu tai liikkuu näin hyllyvillä ja karuilla paikoilla?