Ihailkaa reheviä juurikasvitarhoja! Kysykää, missä ovat ne ammottavat kuopat ja jättiläiskellarit, joihin kaikki tuo hyvyys mahtuu! — —.
Niinpä siis kaikki ääriään myöten on valmista. Suur-Suomen korpisuo on saatettu ihmiskuntaa palvelemaan! Se elättää sen kansan, joka muinoin nälässä kituroi puukuningasten perässä juostessaan. Koko maailman se ilahduttaa. Itse Jumalan, joka antaa aurinkonsa paistaa hyville ja pahoille.
… Tuo musta, valtaojan äyräistä tihkuva muta, tuo rämekorven aavistuksellinen alkuvoima, tuo satoja vuosia salassa säilynyt, Suomen petäjääsyöneen ristirahvaan aarnihauta-aarre.
Olen sen nähnyt henkeni silmillä heilimöivänä vainiona, tuon tuhatvuotisen taistelun takaisen voittotantereen. Iloitsen jokaisesta viemäristä, jonka nykypäivänä todellisuudessa näen soiluvissa soissamme pursuamassa…
Jokainen syvällekaivettu suoviemäri mielestäni kuljettaa pois sitäkin epäilyksen mutavettä, jota vielä on Suomen kansan omassakin povessa yhtä vahvasti kuin maan hallituksen valtimosuonissa!
17/6 15.
Niityn raivaus.
(Maalaisen arkipäiväkirjasta.)
Alotan tämän päiväkirjan vähääkään tietämättä, tuleeko se sisältämään mitään, mikä huvittaisi muita ihmisiä. Mutta jos sen saisin itseäni huvittamaan (minulla on aina ollut intohimo päiväkirjailemiseen ja varsinkin yötunnelmoimiseen), niin enempää en tahtoisi. Asia on ainakin näin alusta pelkkää kuivaa proosaa. Kysymys näet on siitä että olen päättänyt (tai oikeastaan olemme yhdessä vaimoni kanssa päättäneet) kolmen vuoden uutisasutuksen jälkeen tässä metsäsaunassamme ryhtyä vihdoinkin siihen, mistä heti alussa olisi pitänyt alkaa, nimittäin niittymaan raivuuttamiseen. Kokemus on osoittanut että taloutemme ei pysy pystyssä ilman lehmiä — ja lehmät, ne kantturat, eivät pysy pystyssä ilman kontua, ja kontua taas ei tule ilman niittyä, mutta kun niittyä ei ole, niin se tietysti täytyy tehdä. Tehdäkkö niitty? kysyy sivistynyt ihminen. Eikö siis Jumala kasvatakkaan heinää! Ehei hyvät herrat ja hienot, hetaleiset naiset, Herra Jumala on ankara täällä pohjoisessa: kanervan ja jäkälän Hän kyllä antaa kasvaa ja hirmuisia hiidenhonkia huijottaa, mutta apilasmaat meillä ovat pilventakaisina ihanteina ja aniharvoin saavat lehmämme haistaa edes puntarpäätä.
No niin, niitty siis täytyy tehdä, tekemällä tehdä, ihan pystystä metsästä, iänikuisesta rotkokorvesta, johon ei ihmisen kirves eikä kuokka ennen liioin ole koskenut.