Ei löytynyt pohjoismaissa jalompaa virallista hyväntekeväisyyslaitosta!
Ennenkaikkea: ei ollut olemassa toista hallituksen haaraosastoa, jossa sivistyneen ihmisen vapausvaatimukset siinä määrin oli osattu järjestelmään sovittaa kuin tässä korpien esivallassa, joka ajoissa oli oivaltanut uuden ajan liiallisen työrasituksen monet vaarat ja piti periaatteenaan antaa tyydyttävän palkan jokaiselle, jolle kerran oli kruunatun kirveensä uskonut.
Metsähallitus se korvenraatajille, turpeenpuskijoille pirtit pulskat rakennutti. Metsähallitus se honkahaloillaan esti kansan paleltumasta viluun, Metsähallitus se varjeli kansaa nälkään kuolemasta siten ettei nostanut käräjäjuttuja petäjän kuoren kiskomisista, jos oli todistettu että leipä oli loppunut! Ja Metsähallitus se osasi hankkia miljoonat isänmaan lompakkoon ja ehkäistä kansallisomaisuuden hirveät varkaudet. Tämä hallinnon haara oli levittänyt suojelusketjunsa kuni kultainen henkivartio tai niinkuin jalo henki vakuutuslaitos ympäri Suomenniemen.
Sen ainoa vika oli se että se viralliseksi kielekseen oli tunnustanut kansankielen. Mutta onneksi se oli vain muodollinen vika. Kirjoitettiin suomea, mutta ajateltiin ruotsiksi — eikähän sitä voinut kukaan estää. Ja tarvitsiko edes kirjoittaa puhdasta suomea, kelpasihan joskus vapaampikin allekirjoitus:
"Vircka tekeevä mezänhoitaja R. M. S. Gyldenhammar" — tietysti jokainen sivistynyt kansalainen ymmärsi ettei allekirjoittaja ollut kukaan muu kuin Hirvikankaan hoitoalueen forstmestari Rolf Mortimer Styrbjörn Gyldenhammar, Katajaisten kartanon kultasapelia kantavan everstin hauska poika!
Puhua myös sai ruotsia virkaveljiensä ja esimiestensä kanssa eikä sitä vastaan löytynyt pätevää pykälää. Yksityisluontoisia kirjeitä sopi myös lähettää ruotsiksi. Ja joskus tietysti virallisiakin…
Vasta viimeaikoina oli näkynyt huolestuttavia degeneratsionin oireita — kuten herra Berg niitä nimitti. Pari hyvänimistä forstmestaria näet oli suomentanut sukunimensä: Adlerberg — Antinheimo, Sidensnör — Siitoinen, mutta tuollaiset moukkamaiset värit haihtuivat lauman sinikeltaisiin lippuihin.
Oli tosin vanhaankin aikaan ilmestynyt joku "Foudila", mutta sellaiset olivat olleet mielipiteiltään täysin tasavertaisia. Pöyristyttävimpiä ilmiöitä horinsontissa olivat vielä opiston penkeillä istuvat nousukkaat: Jussilat ja Pussilat…
Mutta kaikista näistä suomalaisuuden sulkumerkeistä huolimatta täytti sentään forstmestarien sääty viikinkivaatimuksensa — ja herra Fjalar Brynolf Berg saattoi olla tyytyväinen.
3.