Hän ikäänkuin pelkäsi sitä että häntä sanottaisiin tyhjäntoimittajaksi. Vaikka ei koskaan ollut ottanut työkseen lukea työväen sanomalehtiä, hän vaistomaisesti älysi että ajan sosiaalidemokraattinen henki uhkasi hänetkin sellaiseksi mustata vain sentähden että hän oli metsäherra viiden tuhannen markan palkalla ja että mielipiteet porvarillisissakin piireissä viimeaikoina olivat alkaneet suuntautua metsäherroja vastaan. Se oli hävytöntä, aiheetonta, tykkänään tuulesta temmattua panettelua ja alhaisen roskaväen kiihoituksesta siinnyttä kateutta. Sosialistit ja liittolaiset, kukaties suurisuisimmat suometarlaisetkin kehtasivat sanoa — niin oli hän kuullut juoruttavan — että koko forstmestarien virka joutaisi lakkauttaa ja metsäherroista muka voisi leipoa nimismiehen alaisia metsävahteja kolmensadan markan vuosipalkalla, mutta tiesivätkös nuo sivistymättömät, jotka näin läpihävyttömästi ajattelivat, että Suomen metsät saivat olemassaolostaan kiittää juuri näitä hienonimisiä, ruotsivoittoisia maalaisherroja? Nämät "De la Fox'it", "Braunbröjer'it", "Svinstjerna't" ynnä muut "Mantelikruunut" — olivat pelastaneet Suomen kansallistalouden kultakassat barbaaristen kaskenpolttajain, halmeenviljelijäin ja kaikenlaisten pikiöljy-tuhrijain kynsistä! Tottakai vielä tänä päivänä joku Ridderberg — ja miksi ei paljas Berg'kin — älysi metsätalousasiat paremmin kuin mikä tahansa nousukas Antti Vuoristo, Janne Moilanen tai Ruupe Ropponen!? Täytyi syvästi valittaa että kohtalo oli pannut hänet, herraspojan, jonka etunimi ainakin viittasi tarumaiseen kuninkuuteen, astumaan forstmestarivaltaistuimelleen pahimpana murrosaikana, jolloin suomalaisuuden kaikki karkeudet ikäänkuin pyrkivät saavuttamaan laillisia oikeuksia. Sitä ei ollut mamma Berg aavistanut, silloin kun opetti pientä Fjalar Brynolfia "kauniisti pokkaamaan" ja kun kurssi oli päättynyt, huudahti, taputtaen poikaa poskelle, ja miehensä, fiskaalin, puoleen kääntyen: "Pappa, minä luulen että Fjalusta tulee hieno herra!"
Nyt oli poika päässyt mammansa aavistuksen perille, vaikka ei tuntenut asemaansa niin varmaksi kuin itse oli haaveksinut. Oli olemassa jotakin, joka kiusasi —?
Fjalar Brynolf Berg, joka oli käynyt ruotsinkielisen koulun, osasi huolimatta eräistä ääntämisominaisuuksista joltisesti suomea, mikäli sanoja tarvittiin virka-alalla ja seuraelämässä. Hän käsitti erinomaisesti että suomenmaalaisen virkamiehen, joka voi joutua tekemisiin ummikkojen kanssa, täytyi olla perehtynyt kansankielen salaisuuksiin ainoastaan siitä syystä että kunnialla täyttäisi paikkansa, jotteivät tomppelit pääsisi nenälle hyppimään. Ja koska kerran olosuhteet olivat niin epäkiitolliset että seuraelämässäkin tarvittiin samaa kieltä, niin täytyi, paratkoon, silläkin osastolla olla erityinen sanavarasto. Mutta tietenkään ei ollut syytä lisätä kerran kokoamaansa sanavarastoa! Jos eri paikkakunnilla sorahteli murresanoja, eivät ne ansainneet huomiota. Herra Bergin mielestä eivät suomalaiset oikein osanneetkaan omaa kieltänsä!
Hän tiesi olevansa Suomenmaan virkamies, joka varoi tunnustamasta itseään suomalaiseksi. Suomi hänelle ilmeni aina germaanisen kaukoputken läpi katsottuna Finland-käsitteenä. Oli ikäänkuin vain kohtalon kiroa että tässä maassa seitsemänneltä kahdeksasosaltaan viljeltiin suomea. Hän tunnusti suomalaisen kansanaineksen olemassaolon yhtä matemaattisesti kuin leimaamattomain tukkipuiden luvun kruununmetsissä! Suomalaisuuden valta oli jollakin tavoin välttämätön ja ehkä tarpeellinenkin raaka-aines, mutta normaalimuotoinen ainoastaan siinä näkölinjassa katsottuna että ruotsinkielinen virkaluokka sitä hallitsi ja armollisesti suvaitsi. Jos tämä suomalainen elementti kiehui yli rajojensa, jos se pyrki räiskymään ruotsalaisuuden helmoille, silloin… Fjalar Brynolf Bergissä oli tuota uutukaista Suomen ruotsalaista natsionalistityyppiä, vailla sitä sovinnollista, ihanteellista runebergiläistopelianista henkeä, joka tässä maassa aikoinaan oli tehnyt ruotsalaiset esi-vanhempamme ihmeen siedettäviksi hurjimmillekin fennomaaneille. Sille uudelle tyypille oli oikeuksiinsa heräävä isänmaa — terra incognita. Ennen metsänhoitaja Bergin tuloa oli Rämsänrannallakin elänyt moinen vanha forstmestari, joka, vaikka huonosti osasikin suomea, sentään vaikutti ympäristöönsä suomalaisena virkamiehenä, sillä hänpä oli ollut tuollaisen kulta-ajan lapsia. Mutta Fjalar Berg oli sen aikakauden vesa, jolla ei ollut valtavoimaista kulttuurijohtajaa eikä suurta ruotsalaista runoilijaa. Sanomalehtensä "Svenska Partiet", jota hän ainoana, päiväjärjestykseen kuuluvana hengenravintonaan mitenkuten viljeli, teki hänet luonnollisesti yhä kylmänkohteliaammaksi kaikkea suomalaista liikettä kohtaan. Se tarjosi hänelle intelligenssinsä ja politiikkansa, mutta peitti häneltä iäksi isänmaan entiset ja nykyiset kansalliset liikkeet, ei ainoastaan psykoloogisesti, vaan myös matemaattisesti. Ja muita lehtiä kuin "Partiet'ia" ei Fjalar Brynolf Bergin forstmestaritraditsioonit sallineet tilata, paitsi luonnollisesti jotakin pientä koirakuvalehteä tai paikallislehteä suomeksi.
Varsinaista kirjallisuutta ei metsänhoitaja Berg harrastanut — hänen mielestään oli kirjallisuus ikäänkuin toiseen virka-alaan kuuluva asiakirjakokoelma, jota oli ikävä ja tarpeeton lukea; oli hän tietysti sentään mitenkuten selaillut läpi muutamia ruotsinkielisiä romaaneja ja viruipa hänen yöpöydällään puolittain aukileikattuina pari nykyaikaistakin tekelettä: "Fint folk" — "Röda bojor" mutta suomalaista kirjallisuutta hän ei sietänyt.
Viikinki hän olla tahtoi, hieno ja saastuttamaton. Siinä oli hänelle jotakin, jota ei Rämsänrannalla ymmärretty. Päätänsä korkeampana kansaa hän saattoi jollekkin naapuripitäjäläiselle virkaveljelleen uskoa mielestään nerokkaan kansallisen havaintonsa:
— Kaikki suomeapuhuvaiset haiskahtavat lannalle.
* * * * *
Hän tunsi vilpitöntä kunnioitusta sitä esivaltaa kohtaan, jonka alamainen oli. Metsähallitus oli hänen mielestään korkein yhteiskunnallinen holhouslaitos mitä sivistys oli keksinyt. Kansan kaunistus, maan turva. Jo Evoon mennessä hän oli spes patriae sanat mielessään sovitellut merkitseviksi Metsähallituksen vapaata järjestelmää ja tuon järjestelmän tulevia toimeenpanijoita.
Ei ollut mailmassa kodikkaampaa koneistoa kuin Metsähallitus!