Äitisi näkee näkyjä vaivaistalolla — isä vainajasi ääni huutaa kosken kohinasta — sinäkin näkyjä näit — vapaudu sukuviasta: astu alas todellisuuteen.
Todellisuus? Mikä se onkaan! Kapina — sota — aatteellinen taistelu.
Värväydy soturiksi aatteen armeijaan, teroita säiläsi, paina päähäsi kypärä, tempaa kiipesi, iske ja lyö!
Onpa ihme, jollei suomalainen lyödä uskalla, silloin kun tarvitaan?
— — — — —
Herkko Tapiosta tuli kansanpuhuja, joka saarnasi virkavaltaa vastaan.
Hän kulki sosialistiagitaattorien jälkiä, mutta hän ei sokeasti antautunut millekkään puolueelle, vaan tahtoi perustaa uuden kansalaiskantajoukon "siveellisen järjen", "omantunnon vapauden" ja "oman kodin kaihon" nimissä.
Hänen ensimäistä esiintymistään arasteltiin, hänen toista puhettaan arvosteltiin pöyhkiön puheena, mutta kun hän piti kolmatta puhettaan ja löysi oikean sanontatavan, ei enää kukaan irvistellyt.
Tosin hänen kuulijansa olivat pelkkiä jätkämiehiä, torppareita ja köyhtyneitä talonpoikia.
— Mikä on tuo Herkko Tapio miehekseen? kysäsivät sivistystä saaneet henkilöt halveksuvasti. — Eikö hän ole sen mielivaivaisen akan poika, joka elää vaivaistalossa? Kannattaako sellaistakin kuunnella? Tiettävästi se on paljasta suunpieksämistä tunnettuun sosialistityyliin. Jokainen suutarinsällihän mokomaa osaa…