— Ei kannata muistella Rämsänrantoja!
— Ei kannatakkaan. Eipä ei.
Hän miehistyy, ikäänkuin painaen jotakin sydämensä syvimpään, lukitsee sen seitsemän sinetin taa… ja tahtoo esiintyä kuten muut.
Merilaiva jo mennä porskuaa komeasti kaarrellen kallioisten nienten ja alastomien luotojen lomitse. Lokkien siipiä vilahtelee ilmassa. Ja merituuli puhaltaa vastaan muuttuen sitä viileämmäksi kuta kauvemmas laiva ulapalle etääntyy.
Pois rannoilta Suomen riennämme nyt,
Niin ihana maa se meiltä jää…
uikuttaa yhä pieni laulajaryhmä, jonka johtaja on hienossa hiprakassa.
— Ameriikkaanko sitä työkin? kysäsee yhtäkkiä leveänaamainen mies
Herkon eteen asettuen ja hyväntuulisesti silmiään pöllistäen.
— Sinne, vastaa puhuteltu väkinäisesti.
— Ka sinnehhän sitä minnäi. Tulj ihan pakko lähtee, kun se Liena kehveli piäsiäissä kihlat purk' ja sille Jessulle, höpelölle, mutsuks' mänj. Se nähkääs on Jessu lesk' ja viien lehmän isäntä. Niin mnä meinasin jotta kun noinikkään ilikiästi kehtoo hyvvee miestä huiputtaa, reissuun laittaun ja Sikakosta nain vaikka enkelskan. Heh heh. Onko vieras raitis vai kelepooko teille Savon viina?
Herkko käänsi päänsä pois.