Yhtäkkiä hän näytti muistavan jotakin, katsoi kultakuoriseen kelloonsa ja huusi palvelijattarelleen:
— Iida! Eikö Iida ole nähnyt Granrothia?
— Juu! Kyllä vissiin se oli Rankrutti, joka justiin käveli fosmestarin moottorirykylle, vastasi piika ovelta.
Metsäherralle tuli kova hätä, hän juoksi edestakaisin pitkin huoneita, löysi vihdoin jonkun asekokoelman ja öljypullon sekä huusi hikipäissään palvelijattarelle:
— Onko Iida korjannut minun moottorimyssyni?
— Ai jess! vinkasi piika ja läksi juoksemaan yli pihan. — Punte — kelvoton — sitä — äsken — retuutti hampaissaan — enkä minä yhtään…
Hän toi kovasti puistellen päähineen takaisin, mutta Bonde sai sillä korvilleen samalla kun metsäherra korkealla falsettiäänellä kiljasi koiralle:
— Simplicissimus!
Ja läksi leuhottamaan alas rantaan, takin liepeet hulmuten ja molemmissa kainaloissaan moottoritarpeita. Mutta koirakolmikko seurasi häntiänsä liehuttaen perässä, silmissä iloisenkirkas älyn ilme ikäänkuin ilmaisten: "Nytpä alkaa päivän työ ja touhu!"
Granroth nosti hattuaan jo etäältä, kun näki metsäherran tulevan ja nousi moottorista laiturille kohteliaasti vastaanottamaan isäntää.