— Ja puputtaja! paransi Härkönen.
— Kuuluu sieltä toki rimputuksetkin toisinaan! selitti Juntunen.
— Niinpä takoa nakuttelee kuin Tohmajärven seppä! letkautti Keränen.
— Ja rumputtaa kuin pappilan ruunan… lisäsi Luukkonen.
— Ei saa pilikata Rämsänrannan torpeetovenettä! lasketteli Lauronen.
— Piessa kun käy vihakseni tuo vimpatus! sanoa tokasi Tauriainen ruiskauttaen karvaan mällisyljen.
— Vaan kiva se on, raato, kulukemaan! tunnusti Mäkeläinen suu auki katsoen.
— Konstiko on tormata, kun konjakilla käytetään, sanoi Pyykkönen.
— Ei häjy pärjää savottaveneille! väitti Matero.
Moottori läheni lähenemistään, ja jätkät menivät rannalle katsomaan. Ainoastaan isäntä Juntunen pysyttelihen hievahtamatta pieksuneulomuksensa ääressä. Moottorista ei tosiaankaan kuulunut ainoastaan sätkytystä, vaan rimputustakin, kuten pirtin isäntä oli selittänyt. Kone jyskytti, gramofooni soi, ja metsäherran kolme koiraa ulvoi kilpaa, jokainen eri äänilajissa. Ylinnä kaiken kaikui metsäherran ruotsalainen komento: