— Skäms, Bonde! Åh hut, Glory! Håll käft, Bis! Senjälkeen kuului selitys jollekkin:
— Di ä' så förbaskadt musikaliska ute i det fria!
Se näytti olevan iloista joukkoa. Metsäherra, valkoinen ylioppilaslakki päässään, istui korkealla perässä ohjaten moottoria, ja hänen kupeellaan, niinikään pidellen kiinni ohjauskammista, heilahteli vallaton neito, tulipunainen urheilulakki takaraivollaan, kiharat tuulessa liehuen. Molemmin puolin moottoria näkyi hattupäisiä naisia, mutta konetta hoiteli pulloposkinen miestyllerö, kumartuneena syvälle laitojen väliin. Koirat istuivat konserttiaan pitäen kokassa, jossa leveä sinikeltainen lippu ärsyttävästi pieksi Bondea kuonolle. Perässä, metsäherran ja neidon takana, liehahteli jaappanilaistyylinen lippu.
— Ai! kuului punalakkinen neito kiljahtavan aivankuin joku olisi häntä käsivarresta näpistänyt ja sitten ruotsiksi lisäävän: — Usch, mitä väkeä onkaan rannalla? Olemme observeeratut.
— Ne ovat vain rämsänrantalaisia huligaaneja, tuntui metsäherra siihen tokasevan tytölle. — Tig! hän samalla huusi isolle koiralle, joka juhlatunnelman korotukseksi oli ruvennut haukkumaan.
Moottori ei laskenut Ukonpirtin rantaan, vaan kääntyi kauniissa kaaressa edelleen, häviten näkyvistä niemen taakse. Mutta vielä kotvan aikaa kuului koneen säkätys ja koirien ulina järven selältä. Someron vetäjät olivat seisoneet ääneti ihmetellen rannalla, mutta heti kun moottori oli kadonnut niemen suojaan, räjähti aivankuin yhteislaukaus jätkämiesten suista.
— Hehei helekkarissa! arveli Airikainen.
— No voi sun turkinpippuri! hätkähti Härkönen.
— Siinä sitä oli reissupoikaa! kimahti Keränen.
— Ja narttua jos jonkilaista! luikkasi Luukkonen.