Kun herra Berg parin päivän kuluttua likomärkänä palasi Käkiniemeltä, oli hän tolkussaan aivankuin olisi ketun ampunut. Sekä Klaara että Iines, Thyyra ja Siviä Kuikkanen vahvistivat nuorta forstmestaria mielialoissa ja tämän täytyi välttämättä sinä päivänä syödä pannukakkupäivällinen postineidin luona, jonne nimismies Pykälä kutsuttiin "förkkeliksi". Mutta jo kello 6:lta oli neitien erottava Fjallensa seurasta, sillä forstmestari selitti itsellään olevan siksi paljon tärkeitä tehtäviä että tuskin jouti nukkumaan kolmeen vuorokauteen. Hän järjesteli papereitaan, piirteli puhtaiksi karttaskitsit kuin paras maanmittari käyttäen kolmea väriä, justeerasi, radeerasi, kontrolleerasi, ja — kun oli saanut kaikki kuntoon — ryhtyi vilkkaaseen kirjevaihtoon ylimetsänhoitajan kanssa. Sekä karttapiirustus että virallinen selostus Käkiniemen salaisuuksista vaelsivat sitten ylimetsänhoitajan kautta Metsähallitukseen, ja ylimetsänhoitaja teki lyijykynällä reunamuistutuksiaan — jotka ennenkaikkea ilmaisivat että hän arvoltaan oli ylempi ja oikeuksiltaan vapaampi kuin tavallinen metsänhoitaja, jonka viimemainitun oli pakko kirjoittaa esimiehelleen mustekynällä.
Suomen Metsähallitus sai paljon päänvaivaa kaikkien näiden palaavien papereiden ja selitysten takia. Kuinka olikaan mahdollista että maanviljelysvirkamiehet olivat erehtyneet kokonaisen hehtaarin? Ja eivätkö tietäneet että kvartsi ilmaisi kelpaamatonta maata? Vai oliko mitenkään otaksuttavissa että Rämsänrannan metsänhoitaja puolestaan olisi voinut erehtyä? Ja mitä merkitsi että joku niin erityisen kiihkeästi pyrki asuttamaan Käkinientä, kiviperäistä kolkkaa Rämsänrannalla? Eihän siellä suinkaan piillyt jotakin… jota ei metsänhoitaja paremmin kuin ylimetsänhoitajakaan aavistaneet?
Ja kuka oikeastaan oli tuo hakija Herkko Tapio? Mikä hänellä saattoi olla lopputarkoituksena? Hänen anomuksensa muoto oli epävirallinen. Ei sellaisia saapunut joka vuosi.
Kunhan ei vain tuon kiiltävän kuoren alla salautunut joku epätavallinen oman voiton hyöty. Mutta mikä?
Kummallinen hoitoalue tuo Rämsänranta! Kummallisia torpparikandidaatteja siellä ilmestyi!
Suomen Metsähallitus ei kuunapäivänä muistanut ennen saaneensa anomusta, jossa kansalainen olisi puhunut "rakkaudestaan metsään". Voiko tämä olla suoraa puhetta varsinkin kun asianomainen Herman Tapio kuului olevan tulipunainen sosialisti? Että metsää raiskattiin, varastettiin, poltettiin, harvennettiin, luettiin, leimattiin, myytiin tai ostettiin — ne olivat luonnollisia käsitteitä, mutta että lisäksi joku metsää rakasti, sitä termiä ei löytynyt hallituksen registerissä. Rakasti — se on: uskalsi rakastaa — kruunun metsää?
Eikö paikallismetsänhoitaja Berg kyennyt ehkäisemään moisia ilmiöitä hoitoalueessaan? Eikö hän persoonallisella virkamahdillaan kyennyt saamaan kansaa tajuamaan että metsien rakasteleminen ynnä muu sen suuntainen oli kiellettyä? Vai pitikö sinne kustantaa ylimääräinen metsänhoitaja nimenomaan estämään anarkistisia ilmestyksiä?
Hallituksen herrat jäsenet puistelivat päitään. Sihteeri koetti puhua tyynnyttävästi, mutta hänen sanansa hukkuivat kuulumattomiin. Itse ylitirehtööri sai niin pahan änkytyskohtauksen että neuvosto äänesti asian käsittelyn lykättäväksi seuraavaan istuntoon.
Mutta vielä sekavammaksi kävi asia seuraavassa istunnossa. Rämsänrannalta näet oli saapunut kolme uutta anomusta, jotka kaikki kohdistuivat hoitoalueen samaan kolkkaan: Käkiniemeen! Ja lisäksi millaisia hakijoita? Pitäjän nuori kirkkoherra Hyttynen pyysi saada Käkiniemeen rakennuttaa metsämajan ynnä pienen saunan "voidakseen viettää yksityisiä hartaushetkiä luonnon helmassa rasittavan virkatoimensa ohessa". Suutari Sutinen pyysi saada torpanoikeuden "vanhojen päivien varaksi Käkiniemen rauhoitettuun luonnonseutuun", kuten sanat kertoivat. Ja kolmanneksi: ylimääräinen metsänvartija Konstantin Kouhonen anoi "kaikkien nöyrimästi ja alhaisimasti tulla huohmioon otetuksi etunokassa", koska hän voisi "harjoittaa asetustenmukaista gruununtorpparitointa ynnä samalla olla meitän hostmestar Bäärkin metsähiihtäjänä paikakunalla, josa metsän ryöstöä kruukattiin" ja siis tarvittiin "ojkeita ja rehelliisiä metsägruununtorppareita".
Ylitirehtööri Furst de la Forst — tosiaan hänellä oli juhlallinen nimi — rykäsi kuivasti ja rypisti kulmiaan. Olipa merkillistä — högst besynnerligt — että tuohon niemen kiekuraan, johon asiakirjat eivät vuosikymmeniin ja vuosisatoihin tienneet olleen pyrkijöitä, nyt tunki neljä henkilöä toistensa kilvalla. Hyttiset, suttiset — papit ja tapit?