— Ei, ei, sanoi agronoomi ankarasti ääneen. Älkää toki sillä perusteella pyytäkö. — Kuulkaapas isäntä, sanoi hän, mitenkä on teidän suoviljelyksenne laita? Eiköhän käydä aamupuhteella katastamassa. Tuollahan näytti olevan ihan veräjän pielessä kaunis suo…
Ja agronoomi sai puheen johdetuksi toisaanne.
Mutta emäntä tulla lynstähti hätäyksissään pirttiin ja kertoi suun täydeltä isännälle:
— Nyt se myrkyn lykkäsi! Käski keittää läskipottua itelleen ja talakkunata koirilleen. Talakkunaksiahan noita nimeksi oisi, vaan hiivatistako sieppaat läskit?
— Etkö sinä sanonut? kysyi isäntä.
— Tolskasinhan tuota että jos ei herra vosmestari piä paki pahana, niin ei läskiä meillä ouk, vaan se alako viheltää ja kävellä keikkailla kahakäteen pitkin soikon lattiata ja jahkailla jotta "kumma paikka, kumma paikka, vaikka on porsaita, niin ei muka ole läskiä". Vaan eihän meillä elämänpäivinä ouk ollunna sian saparoakaan!
— Etkö sinä sitä sanonut?
— En häntä hirvennyt — se niin näytti arvokkaalta ja sikaria sauhutti. Mää sinä, Aatami!
Isäntä läksi "sisälle" ottaen jo ovella nöyristyneen ilmeen naamaansa.
Mutta kun metsänhoitaja Berg sai kuulla että pirtissä oli agronoomi Brander, jota hän ei tuntenut, mutta jonka ruotsalainen nimi hänelle kelpasi, niin hän lähetti isäntää myöten tervehdyksen että jos herra agronoomi tahtoi, hän oli valmis luovuttamaan hänelle toisen sängyn kamarissa, jossa tapauksessa koirat voisivat nukkua pirtissä. Mutta agronoomi ei tahtonut häiritä forstmestaria, vaan lähetti emännän mukana kiitokset että hän nukkuu toverinsa kera mieluummin pirtissä, koska täällä on kohtalainen lämpö eikä näy olevan haitaksi russakoitakaan.