Ylimetsänhoitaja Brandenberg — normaalioloissa sangen siivo herra — äkämystyneenä paikallistukkihuutokauppa-arvosteluista, oli näet hyökännyt kihlakunnan maanviljelysseuran kimppuun, jonka keskuudessa rämsänrantalainen maatalousneuvoja oli kysymyksen virittänyt. Ylimetsänhoitaja, joka oli saanut päähänsä että tässä oli ratkaistavana suuri kulttuurikysymys, jota koko Suomi seurasi, oli toivonut yhdellä läimäyksellä tappavansa kaikki "lantakärpäset" ja oli sentähden — nuoren sihteerinsä intelligenssiin luottaen — paikkakunnan sanomalehteen sorvannut seitsemän palstaa pitkän kirjoituksen, joka kihisi kiivaita voimasanoja paikallisia herroja ja varsinkin rämsänrantalaista maatalousneuvojaa vastaan, samalla kun se sinkoili suosionosoituksia metsänhoitajaparvea kohtaan, joiden isällisenä suojelijana herra ylimetsänhoitaja itseään piti. Nuo paikallistukkihuutokaupat olivat synnyinmaan valtaelinkeinoja — pääasiahan oli että rahaa tuli lujasti! Jalo tarkoitus saattoi pyhittää halvemmatkin välikappaleet, ja ali-forstmestarit tietysti noudattivat asetuksia, jotka tulivat korkeammalta. Herroilla forstmestareilla — niin kuului ylimetsänhoitajan magna charta — oli siksi paljon työtä etteivät he joutaneet haaveilemaan proletaarista utopiaa — kuten joku Pontus Poutaperho ja hänen leveän selkänsä takana koko maanviljelysseura.
"Te herra Poutaperho" — niin kirjoitti ylimetsänhoitaja mielestään sattuvasti — "olette röyhkeän itserakas, kun te, omaamatta hituistakaan ammattitaitoa, lähdette parjaamaan niin pätevää liikettä kuin on meidän kautta aikojen kunnioitettu Metsänhoitolaitoksemme, te — rohkenen vakuutuksella sanoa — olette intohimoinen, alhainen jopa ilkeämielinenkin kansanvillitsijä, joka koetatte saarnata epäluottamusta metsäherrain älykkäimpiä toimenpiteitä vastaan. Ja koko viheliäisen maanviljelysseuran — jonka olemassaolosta minulla ylimetsänhoitajana luonnollisesti ei tarvitse olla erikoistuntemusta — olette te vetänyt peräköydessänne, koko tuon mystillisen seuran, jolla ei näytä olevan arvostelukykyä ja joka tahtoo ostaa kansan suosion panettelemalla metsänhoitajia, vaan joka (hän ei tietänyt mitä pahinta lisäisi) tekisi viisaammin, jos ensin lakaiseisi omat portaansa…"
Liikaa sanottu tämä oli niin korkean virkamiehen puolelta — tätä jo pidettiin tuulimyllyritarin hosumisena. Monet tarkastuspiirin alimetsänhoitajatkin — paitsi Fjalar Berg — pudistelivat päitään ja sanoivat: "Brandis blaskasi itsensä — nyt hän saa frakkiinsa!"
Ja "frakkiinsa" Brandenberg sai. Hän sai vastauksen koko maanviljelysseuran puolesta siinä määrin purevan, väistävän, kipeästi sattuvan ja asiallisesti vakuuttavan että koko mailma — Metsähallituksen horisonttia myöten — musteni hänen silmissään. Oh, tämä oli varmaan tuota kirottua sosiaalidemokraatista nousuvettä! Hän hieroi kultakehäisiä silmälasejaan vimmatusti, hän huusi sinikalpeaa sihteeriänsä, huusi kaunista rouvaansa, piikaansa — ja lopuksi tahtoi huutaa poliisiakin, kun sitä ennen oli huutanut telefoonin umpeen. "Mitä?" jupisi hän itsekseen hirveässä hädässä voimatta yökausiin nukkua.
— Enkö ole ylimetsänhoitaja, jonka piiri käsittää miljoonan hehtaaria maata? Kuka uskaltaa minua vastustaa?
— — Ja hän hyökkäsi uudelleen maanviljelysseuran kimppuun.
Sanomalehtitaistelun hyörinässä oli Herkko Tapion asia tullut sysätyksi syrjään. Kun ylimetsänhoitaja vihdoin sai tilaisuuden hengähtää ja koota ajatuksensa, tunsi hän sanoinselittämätöntä tympeyttä Tapion anomusta kohtaan. Yleensä kaikki kruununmetsä-anomukset, mikäli niistä ei ollut rahallista hyötyä, häntä tympäsivät. Mikä olikaan tuo Herkko Tapio?… Ylimetsänhoitajan epäluulo tämän rämsänrantalaisen nousukkaan suhteen oli käynyt yhä suuremmaksi. Kukatiesi koko hyökkäys metsäherroja vastaan oli lähtenyt tuosta yhdestä miehestä, Käkiniemen "rakastajasta?" Kukatiesi Poutaperhon, Maatiaisen ja koko maanviljelysseuran äskeisen viekkaan virityksen vipuna seisoikin Herkko Tapio, joka "rakasti metsää" ja anoi "jalansijaa syntymämaillaan"? Heti hyökkäyksen tapahduttua oli ylimetsänhoitaja sähköttänyt Metsähallitukselle että Poropohjan tarkastuspiirissä oli syttynyt levottomuuksia. "Kukistakaa!" oli yksi metsähallituksen jäsenistä sähköttänyt vastaan — ja herra Brandenberg oli koettanut parastaan.
Nyt hän mielessään kuvitteli että "vallankumouksellisilla" oli pesäpaikkansa Rämsänrannan hoitoalueessa, jossa yksi ainoa metsänhoitaja toimi äärettömillä alueilla ja että sekä maatalousneuvoja Poutaperho että Herkko Tapio olivat kumousliikkeen johtajia.
Herra ylimetsänhoitaja vaipui syviin mietteisiin.
Hänhän oli saanut määräyksen matkustaa tutkimaan Käkiniemi nimistä metsämaata, mutta tottapuhuen hän ei enää uskaltanut. Tapion ja hänen kilpahakijainsa asiat joutivat hyvin jäädä toistaiseksi ratkaisematta. Jumala että piti olla niin paljon työtä!