— Minä! Minäkö?… huudahtaa suomalainen punehtivin poskin. —
Kuinka te…? Onko — kukaan teille juorunnut että minä ensinkään…?
— Kuulkaa herra Karm: se joka ihmisten seurassa saavuttaa vähän huomiota — niinkuin te — se tavallisesti kotonaan pukee ajatuksensa ja tunne-elämänsä joko kirjeiden, runojen tai romaanien muotoon…
— Tietäjätär te olette — tiedätte kaikki…! sopertaa nuorimies ylen onnellisena.
Nirvana Napoleonintytär hymähtää hyväntahtoisesti, ylevänylpeästi…
— — "Kummallinen mailmankolkka tämä Venäjän arokaupunki!" ajattelee ylioppilas Karm seuraavana päivänä istuessaan teepöydässä ja kuunnellessaan emäntänsä jutteluita. "Romantillisuus ja rosvous täällä yhtyvät jännittäväksi elämänilmiöksi."
Vapaaherratar näet oli hänelle ilmaissut mitä näinä öinä oli tapahtunut naapuritalossa, hänen äitinsä ja sisartensa asunnossa. Aamuyöllä, kun kaikki sikeimmin nukkuivat, oli hiipinyt mies, parrakas paholainen, kenraalinlesken matalaan ikkunaan, vilahuttanut suurta puukkoaan ja kadonnut silmänräpäyksessä, kun heräävät naiset päästivät huudon. Aamun valjettua oli saatu tietää että lähellä asuvalta kellosepältä oli kadonnut kultakello ikkunalta ja pistetty kuoliaaksi vartijakoira. Selvittiin säikäyksestä, aika kului rauhallisesti yli toisen vuorokauden. Jälleen on yö hiljainen ja kaikki nukkuvat. Mutta kas: taas hätkähtää lesken perhe outoon rapinaan: sama partasuu-ryöväri on vääntänyt ikkunan auki suurella puukollaan, työntänyt paksut, tummat kaihtimet syrjään ja tirkistää nyt makaaviin pahanpäiväisesti säikäyttäen vanhan kenraalinlesken, joka ensimmäisenä herää — huuto ja parku — ryöväri luikkii taas matkoihinsa ehtimättä kalleuksia siepata, mutta kas: kun aamulla asiat tarkoin tutkitaan, huomataan kaikkien kauhuksi että poissa on — kenraalinlesken toinen kenkä. Mikä hirveä häväistys, mikä skandaali! Ja Venäjän poliisi on kerrassaan kykenemätön hankkimaan takaisin kenraalittaren toista kenkää. — Mikä siveetön tapahtuma!
— Ihanko te tosia kerrotte? pani ylioppilas Karm, jota huvitti vapaaherrattaren vilkas kuvaustaito.
— Jei Bohu! vakuutti tämä ja jutteli lisää. — Koko talossa vallitsi mitä hirvein jännitys ja pelko. Olga Napoleonovna oli tänään päivän tullen ollut kadulla näkevinään saman yömurtajan — punainen paita päällä, patalakki takaraivolla — ei ole uskaltanut poliisille epäluuloaan ilmaista. Olinkka neiti pelkää että ryöväri vielä kolmannen kerran tulee ja hänet, joka likinnä ikkunaa makaa ja sikeästi nukkuu, tappaa. Kuvitelkaa mielessänne: tappaa! Olinkka ei sentähden ensinkään tahdo mennä levolle tulevaksi yöksi, vaan uhkaa pihavartijan kanssa vahtia yläkerroksessa, johon kesäasukkaat vielä eivät ole saapuneet. Pihavartija varustautuu pyssyllä…
Vapaaherratar siunaili ja lausui vielä kerran kirouksensa siitä että kenraalinlesken vanha kenkä oli joutunut venäläisen rosvon uhriksi, mikä hänestä oli miltei anarkistin teko.
Mutta mitä sanoo Nirvana Napoleonintytär rosvoista?