Nirvana jutteli edellisen yön unennäkönsä. Hän oli ollut kihlautuvinaan itse Kristuksen kanssa ja neitsyt Maaria oli siunannut heidän liittonsa. Nirvana Napoleonovna kertoi tämän vakavasti, mutta hymyillen, lausuen itse kummastuksensa, kuinka ihminen saattoikin nähdä moisia unia. Solmu Sortimo oli myös nähnyt kummallisen unen, mutta ei sanonut voivansa sitä parhaalla tahdollaankaan muistaa.
Tämän illan sävyssä oli jotain suloa. Solmu Sortimo alkoi tuntea kodikkaampaa tunnetta rinnassaan… Mutta kuusijalkaiset ne yhä juoksentelivat hänen huoneessaan, kun hän taas maata meni…
Seuraavan päivän iltana olivat he pitkällä kävelyllä. Solmu Sortimon hermostus ja osittain siitä aiheutuva sisäinen tuska oli noussut sille asteelle että oli pakko iskeä kiinni arimpiin asioihin. Hänelle selveni yhä räikeämmin, kuinka äärettömän vähän tai ei ollenkaan toinen häntä oli ymmärtänyt eikä vieläkään ymmärtänyt, miten nuorimies saattoi olla kipeä ja mitä ylipäänsä merkitsi miehelle kärsimys naisen tähden. Solmu Sortimosta oli mieltälamauttavaa kuulla, kuinka Nirvana ei myöntänyt millään tavalla menetelleensä julmasti silloin kun oli toiselta kieltänyt rakkauden luonnollisen oikeuden, silloin kun tämä toinen häntä rakasti — tai luuli rakastavansa, sama se — ja oli tahtonut mennä hänen kanssaan naimisiin: — silloin, kun Nirvana itsekkin häntä syvästi ja himokkaasti rakasti, joskohta tyystin oli salannut aistillisen puolen asiassa. Tuo Nirvana ei käsittänyt, kuinka polttavaan kärsimyksen liekkiin saattoi joutua viaton nuorukainen, joka lempi ja sai vastalempeä, vaan jolta kuitenkin säälimättömästi kiellettiin lemmen pyhin oikeus — avioliitto. Ei hän aavistanut, mitä seurauksia moisesta menettelystä voi miehelle olla!…
Solmu Sortimo koetti hänelle selittää. Hän kertoi avomielisesti, mitä kurjuuksia oli hänen osakseen tullut ensin Nirvanan tähden ja sitten muiden naisten… Jos Nirvana silloin olisi myöntynyt siihen, mitä hän nuorukaisen puhtaalla, joskin kokemattomalla sydämmellä oli pyytänyt, niin ehkä kaikki nyt olisi ollut toisin eikä Solmu Sortimon olisi tarvinnut tulla uusien kärsimysten revittäväksi… eikä hän nyt olisi se kurja ja onneton, mikä oli, ja josta toisella ei näkynyt olevan aavistustakaan, vaikka se hänelle kuinka hyvänsä selitettäisiin. Hänhän ei ymmärtänyt fyysillistä puolta erotiikassa? Se oli tuolle naiselle täydellisesti terra incognita. Hän on itse sillä tavalla luotu — hän on itse kaikesta vietistä vapaa eikä siis ymmärrä toisten taisteluita, kun on aina itse ollut liian terve.
Mutta sellainen terveys ihmisessä — eikö se ole luonnotonta?
Nirvana Napoleonovna kuunteli kauhistunein mielin, mitä Solmu Sortimo suvaitsi sydämmestänsä purkaa, hän aavisti vasta nyt että ystävän tilassa oli jotakin surkeaa, mutta hän ei vieläkään ymmärtänyt, mikä nimenomaa ystävää vaivasi. Pyhä yksinkertaisuus! Ja hän oli jo 30 vuotias nainen!
— Jospa Teitä voisi auttaa, vaan kun ei voi… sopersi hän, mutta ilman mitään mielenliikutusta.
Solmu Sortimo puheli hänelle kuten puhutaan sille, josta varmasti tietää ettei selvinkään selitys tepsi.
— Sanokaa minulle, mikä oikeastaan on teidän suhteenne nyt minuun? kysyi hän sitten.
— Ystävyys… äännähti Nirvana.