Hän selitti myös Nirvanalle, kuinka muka kansallisuuksien ero hänen puoleltaan paljon häiritsi ja kylmenti ystävyyden suhdetta. Hänen suustansa pääsivät sanat (ja niin hän todella tässä hädässä ajatteli):
— Jos te olisitte Suomessa asuva nainen ja puhuisitte meidän kieltämme, niin luulenpa että vielä toistamiseen voisin teihin rakastua. Mutta nyt se ei käy — isänmaallisuus särkee väkisten sydämmen tunteet ja estää niitä valloille riehahtamasta…
Nirvana Napoleonovna ei mitään vastannut. — Mennään vielä vähän kävelemään, ehdotti hän vain. Ja he menivät ja kävelivät, ja puhelivat uudestaan kaikesta. Hiljainen talviyö levisi heidän ympärillään… Luostarin portilla tuikki himmeä lyhty.
— Tiedättekö, — ilmaisi Nirvana, — että tuon Kristusuneni, josta olen kertonut, näin sinä yönä kun te jo olitte täällä, mutta semmoisen päivän perästä, jolloin minua taas kolme eri kosijaa oli pyytänyt omakseen.
— Siis samana päivänä, jona minä saavuin?
— Niin.
— Ja te taas kieltäysitte?
— Tietenkin. Mutta…
— Mitä mutta?
—… On mahdollista että menen naimisiin pelkästä ystävyydestä erään miehen kanssa, joka minua rakastaa niin paljon että varmaan saapi minussakin rakkauden heräämään.