— Tuleeko minun herralleni hiukan ikävä? Ahaa? ja nauroi makeasti niinkuin näyttelijä vain voi nauraa. Sitten hän lisäsi:
— Teidän liikkumattomilla kasvoillanne ei tällä hetkellä huomaa minkäänlaista tunteenilmausta.
— Ettekö näe että minulla on naamari päälläni? sanoi Solmu Sortimo.
Soitto asemasillalla oli jo kajahtanut toistamiseen. Kuului naisten suuteluita. Irina Ivanovna ojensi kätensä Solmu Sortimolle ja sanoi vienosti:
— Älkää muistelko minusta pahoja. Au revoir!
— Hyvästi!
Juna vihelsi ja läksi jyristen, mutta Solmu Sortimo kiepsautti valkoista lakkiansa kylmänä, virallisena, päältäpäin tylynä…
3.
Nirvana Napoleonovnan kanssa oli hyvä olla, oi kuinka hyvä! —
Niin rauhallista ja syvänhenkevää ja hellää ja puhdasta! Nirvana
Napoleonovnan kanssa ei aika koskaan tuntunut kuluvan hukkaan. Kaikki
muu saattoi hukkaan haihtua, vaan ei lentävä hetki Nirvanan seurassa.
Ihmeellinen oli Nirvanan vaikutus Solmu Sortimon sieluun.
He istuivat illalla puutarhassa. Raitis tuuli puhalteli, joskus helähti sisavan sirkutus aivan läheltä.