— Minusta tuntuu kuin olisin elänyt jo vuosisatoja ennen jossakin… taivaankappaleessa… en tiedä missä… tähdessä… puhelee Solmu Sortimo.
Nirvana miettii hetken ja sanoo sitten lempeästi, opettavaisesti kuni lapselle:
— Tiedättehän että on olemassa ihmisiä, jotka niin uskovat. Uskovat esimerkiksi että kaukaisessa muinaisuudessa on ollut kaksi sielua, jotka täydellisesti ovat sointuneet yhteen. He ovat eläneet aikansa, kuolleet ja kadonneet maan päältä — eipäs! he eivät ole kuolleetkaan todellisuudessa, ainoastaan heidän ruumiinsa on kuollut. Jonkun ajan perästä ilmestyvät samat sielut samoine ominaisuuksineen eri henkilöihin, kentiesi eri kansoihinkin, toinen sielu saa sijansa esimerkiksi saksalaisessa, toinen venäläisessä — täten on selitettävissä, miksi toisesta kansallisuudesta voi löytää esimerkiksi ikuisen elämänkumppaninsa.
— Uskotteko sellaista sielunvaellusoppia? kysyy Solmu Sortimo innostuneesti.
— Niin, olen taipuvainen uskomaan sentähden että kokemuksessakin olen siihen vivahtavia asioita nähnyt…
— Se on viehättävä oppi, — sanoo Solmu Sortimo, — mutta kukaan ei voi todistaa, onko se oikeaa vai järjetöntä.
Ja hän lisää ajatuksissaan: "Miksikä Nirvana noin puhuu? Miksikä hän on niin syvällisen ja hienonkärsivän näköinen kuvitellessaan kahta sielua, jotka voivat löytyä eri kansallisuuksista? Tarkoittaako hän…?"
Mutta hän ei rohkea loppuun ajatella.
— Minun täytyy nyt mennä, — sanoo Nirvana Napoleonovna äkkiä kuni havahtuen, — mutta Tatjana mielellään läksisi teidän kanssanne iltakävelylle. Suostutteko?
Solmu Sortimo läksi emäntänsä ja Tatjanan kanssa kävelylle. Ilta oli jo myöhäinen. He kulkivat pitkin pienen nevan rantaa, jota nimitettiin "pikku Jokiseksi", mutta jonka saastaisempaa mätäpaikkaa Solmu Sortimo ei milloinkaan ollut nähnyt. "Kummallista ettei heidän aatelisnenänsä mitään tunne?" ajattelee suomalainen. Mutta Tatjana neiti viittoo kädellään jonnekkin ja huutelee haltioissaan: "katsokaa! katsokaa!" Ei hän suotta näin huutele tämä pienen kaupungin karsinassa kasvanut neiti, sillä ruusunpunainen kuu sieltä juhlallisesti kohoaa taivaanrannalle. Hetkenpäästä alkaa kuulua omituista ääntä alhaalta mätä-uomasta. Moista ei Solmu Sortimo ennen ollut sattunut kuulemaan.