— Surkuttelen että niin on käynyt… sanoi Nirvana ja vaikeni hetkeksi miettimään, ja he kävelivät hiljaa bulevaardin puiden välissä.
— Te, herra Karm, vaaditte mailmalta liian paljon, — virkkoi vihdoin nainen. — Te haette kunniaa ja rakkautta kaikilta ettekä tyydy yhden henkilön kunnioitukseen ja rakkauteen. Olette kovin itserakas ja sangen ylpeä olento.
— Sitä olette ennenkin sanonut! väisti toinen. — Mutta minua ei tosiaankaan tyydytä yhden ainoan olennon niin-nimitetty rakkaus minuun. Jos nimittäin rakkautta on olemassakaan? Olen aina epäillyt, voiko ihmissielu olla niin itsekkäisyydestä vapaa että todella tahtoo auttaa toista ihmistä ja elää, se on: uhrautua toisen hyväksi. Ei ole sellaista jaloutta maan päällä, eivät yksilön kärsimykset toisia liikuta. Jos esimerkiksi minä nyt kuolisin, niin ei haudallani monikaan lausuisi todellisen kaipauksen tunteita. Ja olkoonpa että kuoltuani minusta hyvääkin sanottaisiin tai minut muka ymmärrettäisiin — mitäs sekään merkitsee? Tämä kaikki huomio tulisi liian myöhään. Miksen eläessäni saanut olla sellaisessa arvossa? Miksen eläessäni itse omin silmin saanut nähdä, omin korvin saanut kuulla, omin sydämmin saanut tuntea lähimmäisteni rakkautta ja osanottoa? Ei, tämän mailman meno on liian surullista…
— Te sekoitatte kaikki yhteen, te olette hirveä pessimisti ja — egoisti! keskeytti Nirvana.
— Jahka puhun loppuun. Te mainitsitte rakkaudesta ja otaksuitte että rakkaus kaikki parantaa. Mutta eihän kukaan tiedä mitä rakkaus onkaan. Toinen sanoo niin, toinen näin. Muistuu tässä mieleeni eräs Turgenjevin kertomus. Kirjevaihto naisen ja miehen välillä. Mies kirjoittaa m.m. näin: "Rakkaus ei ole mitään tunnetta, se on tauti, erityinen sielun ja ruumiin tila… se valtaa ihmisen kysymättä, äkkiä, vasten tahtoa… se on kuin kolera tai kuumetauti… Rakkaudessa on toinen toimiva henkilö — orja, toinen — valtias, eivätkä runoilijat suotta ruikuta kahleista, jotka rakkaus päälle laskee. Rakkaus on kahle vieläpä raskain kahle…"
— Kaikkea roskaa te luettekin muistiinne! huudahti Nirvana. — Turgenjev kirjoitti aina surullisesti ja synkästi rakkaudesta. Mutta tiedättekö miksi?
— Minun ei tarvitse tietää, miksi — tai millainen hänen oma elämänsä oli, — vastusti nuorimies.
— Tottakai teidän tarvitsee tietää, mistä hän sai aihetta näin kirjoittamaan! kumosi Nirvana tyyneesti. — Kuulkaa: Turgenjev eli sangen onnettomassa avioliitossa. Hän rakastui erääseen aivan nuoreen, 12-vuotiaaseen tyttöön… Ja…
— Mistä te sen tiedätte? väitti yhä toinen.
— Yksityisistä lähteistä… Mutta nyt tulemme kotiin. Lupaatteko, herra Karm, joskus toiste minulle sanoa tai kirjoittaa tuon syyn, jota nyt ette ilmaissut?