— En sano mitään, — vastasi Solmu Sortimo jäykästi. — Sen ainoastaan ilmoitan ettei tämä minussa ole mikään hetken oikku.
Ja hän seisoi noiden aatelisneitien edessä uhkaavan ylpeänä, komeana ja kookkaana.
— Meillä, Olinkan sisarina, on oikeus tietää, niiksi te näin vainootte siskoamme! sanoi Nirvana vaativasti, lempeästi.
Solmu Sortimo lupasi antaa "selityksen" tästäkin asiasta, mutta paperilla. Ja meni asuntoonsa ja kirjoitti kummallekkin sisarelle eri lipun kätkien ne paperossikoteloonsa.
Sopimuksen mukaan menivät he sitten ulos kedolle. Herra Karm oli ainoa kavaljeeri kolmen naisen seurassa (kolmas oli joku vaatimaton vieras neiti). Perille tultua asettuivat he istumaan kahteen ryhmään niin että välillä olevat pensaat peittivät näkemästä ja kuulemasta toisiansa. Ensin oli Solmu Sortimon suoriutuminen Tatjanan kanssa. Hän ojensi paperossikotelonsa.
— Lukekaa ja antakaa minun hoitaa päivänvarjostintanne. Tahdon nähdä, miten hahmonne muuttuu lukiessanne.
Iloinen Tatjana neiti alkoi lukea, tietämättä oliko kysymyksessä pila vai tosi. Juuri oli hän päässyt nauramasta, mutta kohta herahtivat hänen silmänsä vesikiehteeseen. Hänen kasvonsa muuttuivat totisiksi. Kesken lukemistansa hän kuitenkin ehätti hilpeästi kysymään:
— Kenelle se toinen lippu siellä kotelossa on — näyttäkääs?
Hän tyyntyi kun sai tietää että toinen lippu oli sisarelle ja sisälsi samaa. Tatjana luki kyhäyksen loppuun.
— No? tiedusti toinen.