— Vai niin, — sanoi Solmu Sortimo.
— Niin, niin, niin onneton olen minä ollut rakkaudenhommissa, lopetti Tatjana. — Enkä enää koskaan, kuuletteko, en koskaan pyri naimisiin! vakuutti hän.
Toisen mielestä hän kuitenkin näytti paljonkin sitä vielä ajattelevan.
Parit vaihtuivat. Solmu Sortimo istuutui alas mättäälle ja katsoi ylös Nirvanaan, joka korkeana seisoi hänen edessään paperilippua lukien. Kuinka jalopiirteiset olivatkaan Nirvanan kasvot! Hän seisoi siinä liikkumattomana, pyhästi äänetönnä ja silmät vain seurasivat paperille kirjoitettuja rivejä. Sininen taivas mahtavana kaartui hänen yllänsä. Nirvana Napoleonovna luki lipusta seuraavaa:
'Kunnioitettava, rakastettava! Te tahdoitte taas tietää "syyn", tällä kertaa siihen, miksi en siskoanne Olinkkaa halua yhteiskuvaan. Kuulkaa siis rehellinen tunnustus: "Jumala" on rakkaalle siskollenne antanut sellaisen ulkomuodon ja sielun että se ainakin minulle on perin vastenmielinen. Koko hänen olemuksensa on iljettävintä mitä nuorelle miehelle olla voi: hänellä on hirveän rumat ja iljettävät silmät, ruma suu ja lerpattava leuka ja kasvojen hipiä kuin natautunut nauris; mutta enin vastenmielinen on hänen äänensä; se on sellainen yhtaikaa imelä ja hapan, muikea ja huikea, alati kuin itserakkaasti loukkaantunut tai omasta ylpeydestä närkästynyt niin että sitä kuullessa kauheasti hermostuu ja joutuu sellaiseen mielenkiukkuun että haluaisi lyödä sen äänen käyttäjää vasten — —. Äärimmilleen kohoaa tämä antipatia silloin, jos Hänen Rumuutensa suvaitsee laulaa rakkauden korkeita veisuja, sillä silloin vaaditaan vahvoja hermoja jottei tulisi sanotuksi: "pidätkö suusi kiinni sen tuhannen — —!" t.j.s. Ilmeisesti on tämä teidän siskonne itserakas, kun keneltäkään kysymättä ja kenenkään pyytämättä itsestään rupeaa laulaa vonguttamaan kaikkien kuullen ikäänkuin olisi varma suloisesta vaikutelmasta ympäristöönsä. Vielä on minulle hänessä tympäisevää se että hän suvaitsee suosia kaikenmoisia juoruja ja uutisia etenkin lemmenasioista sekä juoksee niitä emännälleni ruikuttamassa puolenyön aikaan läpi ikkunan, aivankuin tahallaan aina asettaen reittinsä juuri minun makuuhuoneeni ikkunan alitse, vaikka muitakin polkuja löytyy. Ja sitten: taivahan talikynttilät noita hänen kaikkia huudahduksiaan ja turhaanlausumisiaan sekä noita pään ja niskan vääntelyitä, jos hän sattuu näkemään jotakin, joka häntä "miellyttää": "kuinka hirveästi hän muka rakastaa, kuinka intohimoisesti hän muka rakastaa!" — esimerkiksi likalammikon pintaa, joka muka on "hurmaavan kaunista" tai ruohikkoa, missä lehmät ja porsaat juuri ovat sorkkailleet! Ja sitten nuot hänen jokapäiväiset tunnepurkauksensa: ei muka voi koko yönä ummistaa silmiänsä, koska on kuutamo, vaan tahtoo "ainoastaan ulos katsoa" ja "haaveksia" tai "hirveästi itkeä", "itkeä sydämmensä pohjasta"… Niin juuri: itkeä! Jokainen hänen juttunsa loppuu näet sanoilla: "ja minun teki mieleni itkeä!" tai: "ja minä itkin niin-niin kauheasti!" ja toisista kertoessa: "herra Ivan Ivanovitsh oli niin liikutettu lähtiessänsä että purskahti itkuun asemalla ja itki hirrrmuisesti… ja kaikki muutkin hirrrveästi itkivät!"
No niin, semmoisen vaikutuksen on minuun teidän Olinkka-siskonne aikaa-sitten tehnyt. Itsekkin sitä ihmettelen. Toisinaan aivankuin vihaan häntä enkä millään mokomin halua kanssaan sanaakaan vaihtaa, pysyköön niin kaukana kuin pippuri kasvaa! Ja olkoon kuinka "hyvä tyttö" tahansa — minulle hän on sietämätön. En voi, en voi! Antakoon Jumala anteeksi, mutta en voi häntä kunnioittaa enkä olla hänelle mieltäni osoittamatta.
Kummallista tosiaan että Te, Nirvana, nainen jalo-otsainen, korkeavartaloinen, sielultanne lempeänsointuva kuin Aeolin harppu, ryhdiltänne kuni itse Olympon jumalatar, että Te olette hänen sisarensa? Siinä on luonto rakentanut äärettömän ristiriidan, vetänyt selvittämättömän solmun…'
Alla oli nimimerkki "Durak" sekä lisäys "kiireesti kirjoitettu".
Näin kuului tuo ilkeä kirjelippu.
— Mitäs nyt minusta ajattelette? kysyi hän, kavaljeeri, hiukan värähtävin huulin, sillä hänen sydämmensä oli viimeiseltä ruvennut levottomasti sykkimään ja henkeä salpasi.