"Kuinka kummallista se sentään on, miten paljon vaatteus naisella vaikuttaa! Jos hän tänään olisi ollut toisessa pukimessa, niin en tällä hetkellä hänestä niin tuntea voisi kuin nyt tunnen! Mutta miksi minä, mielipuoli, en taaskaan totellut kultaista sydäntäni, joka käski minun painamaan pääni hänen pyhiä rintakumpujaan vastaan? Minä olisin siinä maannut kuin lapsi, piilossa pahalta mailmalta ja synniltä!…"
* * * * *
"Minä unta näin että Sinä, minun Nirvanani, olit nunna ja minä, ikuinen rakkauden narri, kuljeskelin ympäri luostarin muureja Sinua kohdatakseni. Ja ikäänkuin Sinäkin tuntenut olisit että minä Sinua kohdata halajan. Aivan oli pimeä, kun Sinä vihdoin näyttäydyit hunnussasi ja me puhelimme kuiskaamalla. Mutta Sinä pusersit itkua… Miksi oi kuningattareni suruharsoinen, sinä itkua pusersit? Miksi?"
* * * * *
"Luulen lempiväni, uskon rakastavani — mistä tämä usva ympärilläni?
Missä ja milloin löytänen sen pyhän, joka hautaan asti säilyy?
Milloin tuntenen täydellisesti itseni?"
* * * * *
Mitä Sinulle olen tehnyt, oi Nirvana, että näin minulle haastelet? Peiliä vasten asetan Sinun salaperäisen kirjelippusi ja luen siitä seuraavat sanat: "Te saatatte minut levottomaksi, tästälähtien ei minulla ole oleva hetkeäkään rauhaa! Olen haudannut onneni!"… Oi Jumala, minäkö taas syypää olen? Sekö onnen haudata voi etten Sinulle käsivarttani ojentanut, minä kelvoton ritari, kun tuonne näkötorniin eilen kiipesimme? Syy syntiini oli tälläkertaa se että Sinä, rakkahin, satuit olemaan puettuna siihen harmajaan mantteliin, jota en mitenkään sietää voi. Anna anteeksi kallis, olen liian heikko, enkä ole hovissa kasvatettu. Älä unhoita, millainen epänormaali olento minä olen!
* * * * *
Sinä et ole vielä koskaan selvästi sanonut, missä määrin Sinä minua rakastat? Kuinka voin minä siis sen tietää, oi Nirvana?
* * * * *