Nirvana nauraa. Mieliala on herttainen ja tyyni.
Kolmannella kertaa on keskustelu tällainen:
— Sanokaa minulle neiti von Eidmann, ylpeilettekö te aatelisnimellänne?
Nirvana vastaa:
— En ole koskaan sillä ylpeillyt. Olen aina etsinyt ihmistä. Jos köyhä talonpoika on osoittanut ystävyyttään ja tarjonnut auttavan, joskohta likaisen kätensä, en ole sitä halveksinut. Sydämmen aateliudelle olen aina tottunut arvon antamaan. Mikäli ihminen on sivistynyt, sikäli on hän ylhäinen ja jalo.
— Suloista kuulla tätä teidän suustanne! huudahtaa suomalainen ylioppilas. — Te kelpaisitte vaikka romaanin aiheeksi…
— Se kunnia on minulle jo tapahtunut, — ilmaisee Nirvana naurahtaen. — Kreivi Sonnenschein on minusta kirjoittanut.
— Mitä hän on kirjoittanut?
— Sitä en tiedä, sillä niin vähän utelias olen ollut, etten ole hankkinut koko tekelettä.
— Miltä ajalta se on? kysyy Solmu Sortimo uteliaana.