— Kenties 7 vuotta takaisinpäin, minä en tuntenut kreivi
Sonnenscheiniä; hän oli kuullut minusta muilta.
— Mitä hän oli kuullut?
— Hyviä asioita vain. Kerran kun puistossa kävelin, tunsin että joku minua tutki istuen penkillä ja kirjoitellen. Kreivi Sonnenscheiuilla oli näet tapana aina kirjoitella tässä puistossa.
— Semmoistako se vain olikin! sanoo Solmu Sortimo. — Mikä on kirjan nimi?
— En ole nähnyt enkä muista, olen vain muilta kuullut, — vastaa toinen välinpitämättömästi.
"Millainenhan hän mahtoi olla silloin" ajattelee Solmu Sortimo:
"Nirvana kukkaisiällään?"
* * * * *
Näiden kahden ihmisen lemmen virrassa uiskenteli runsaasti papereita. Kevättulva kuljettaa aina mukanaan paljon kaikenlaista liikatavaraa. Solmu Sortimo se noita papereita tuohon virtaan viskeli tuntien jonkunlaista nautintoa nähdessään, kuinka virta niitä vei — vei, aina lopuksi huutaen ystävää toiselta rannalta niitä kiinni ottamaan. Nirvana ongiskeli kirjeet tarkoin lemmen vedestä ja tutki tyystin niiden singahtelevan sisällön, mikäli sanoista veden jäljiltä selvän sai. Ja sitten tietenkin täytyi hänenkin kirjoittaa ja heittää lippu toisensa perään lemmen virtaan, josta Solmu Sortimo ne toisinaan vyötäryksiään myöten kaahlaamalla sai taiteensa pelastetuksi.
Alinomaista touhua ja juoksua ja pulikoimista lemmen virran vaiheilla se oli! Kuinka monta kaihonkääröä tai lemmenlippua salaiset pyörteet ja häränsilmät nielivät tai virran väylä ahmasi, ilman että kumpikaan rakastavaisista niitä kiinni sai, sitä ei koskaan liene laskettu muualla kuin Rakkauden Jumalan kansliassa.
Seuratkaamme hiukan tätä Nirvanan ja Solmu Sortimon lippuleikkiä kevättulvan aikana.