Kas, tuossa uiskentelee taas sininen lippu virran pinnalla, ja Solmu
Sortimo huutaa toiselta rannalta:
— Nirvana — hoi! Ne kolme lippua, jotka äsken käsistäsi pääsivät, eivät olleetkaan kovin tärkeitä, mutta kas tämä on tärkeä, hyvin tärkeä. Pyydystä se kaikinmokomin kiinni!
Nirvana pyydystämään. Hän hypähtää rantakivelle niin että pitkä palmikko leiskahtaa, ja kurottaa valkoisen kätensä, mutta sininen lippu liukuu ohitse ja hän on luiskahtamaisillaan sekaan. Vihdoin saa hän sen kiinni viheriäisestä niemekkeestä, mutta kastelemalla jalkansa ja hameensa liepeet.
Kun Solmu Sortimo toiselta rannalta näkee että Nirvana pitelee kädessään sinistä lippua, niin hän kainostuen juoksee pensaikkoon, aivankuin jänis piilottaen päänsä. Nirvana lukee:
"Armas Nirvana, sano minulle rehellisesti, onko Sinulla joskus minun seurassani ollut sellaisia hetkiä, jolloin olisit sallinut minun itseäsi suudella ja silmänräpäyksen ajan tuntea onnea, unhoittaen ympärillä-olevan ja kaiken surullisen tässä murheen laaksossa? Sano: Onko ollut?"
Nirvana hehkuu kuin tulessa ja silmänsä loistavat: "Mikä viaton lapsi hän on, kun tuollaista kyseleekin!" ajattelee hän. Ja tempaa povestaan tulipunaisen lipun ja kirjoittaa siihen nopeasti jotakin, valkoista koivun runkoa vasten. Ja viskaa lipun voimakkaasti virtaan ja huutaa samalla:
— Au! au! monsieur! ottakaa kiinni!
Solmu Sortimo syöksyy esiin piilostaan ja tavottelee tulipunaista lippua, joka juhlallisesti liukuu melkein keskellä jokea. Hän juoksee pitkin rantaa, katkaisee tavattomalla voimalla nuoren solakan koivun ja haroo liukuvaa lippua. Ei sittenkään ulotu! — Rakas Nirvana! huutaa hän silloin: — Juokse hiukan syrjään, minun täytyy riisua liiat vaatteet…
Niin onkii hän lipun, tulipunaisen lipun, ja läähättäen ja ihanasti väristen kevätvirran kylvystä lukee paperista kaksi sanaa:
"On ollut!"