Nirvana raukkaanne.
* * * * *
23 p. marrask. 18..
Suurestikunnioitettava herra Karm!
Tänään on tasan viikko siitä kun sain Teidän kirjeenne. Tiedän hyvin että Te minun vastaustani odottaessanne ensin olette tuskaillut, sitten suuttunut, viime päivinä heittäytynyt välinpitämättömäksi ja nyt haluatte ainoastaan tietää syyn minun pitkään vaikenemiseeni. Kuinka sen Teille selitän? Tiedättekö että Katariina Suuri oli oikeuttarakastavainen Hallitsijatar, joka ei koskaan allekirjoittanut papereita ollessaan hermostunut — samallaisessa sieluntilassa olen minäkin ollut ja sentähden pelkäsin kirjoittavani paljon liikaa. Niin, suurestikunnioitettava herra Karm, Teidän kirjeenne kummastutti minua monessa suhteessa, vaikka olinkin varustautunut johonkin tuollaiseen — sanokaa eikö se ollut totta että aavistin oikein Teidän kestämättömän viehätyksenne, jo ensi kirjeessä minä kyselin kaiken kotimaisen vaikutusta sieluunne ja Te vielä vertasitte itseänne johonkin Turgenjevin sankariin? mitä kummaa Te hänestä luulette saavanne? Ei myöskään vertaus Jevgenij Oneginista kuulu peliin. Tuulenpa että Pushkin paran luuranko kääntyisi haudassa, jos tietäisi että on ihmisiä, jotka ottavat malleja Jevgenij Oneginista. Pushkin kirjoitti opettaaksensa nuorta polvea, jotta eivät erehtyisi kuten sen kirjan sankari. Mitä varten Te minulle syötätte noita runonsanoja: "En luotu oo ma onnen teille"… j.n.e.? Vai olenko minä muka menetellyt kuin Pushkinin Tatjana? Olen täysin vakuutettu Teidän terveestä sydämmestänne ja päästänne — sentähden Te myös voitte terveesti arvostella — on suuri eroitus ottaa vaimo ylellisyyskapineeksi tai naida sellainen, joka voipi olla ystävä ja toveri, jakaa ilot ja surut ja hankkia keinoja aineelliseen elämään — kas siinä aarre, jota täytyy hakea päivällä lyhty kädessä, mutta Te näytte ihailevan vain vieraita aarteita — oletteko tullut siitä rikkaammaksi? — mutta kun vanhuus tulee, niin eihän kukaan päästä lämmittelemään kotilietensä ääreen… Ja mitä varten Te, hyvä ihminen, kirjoittelette kaikkia noita sanoja: taloudellinen asema, toivoton tulevaisuus, lapset, suomenkieli — itsehän Te kirjoitatte että minä olen kieltäytynyt olemasta Teidän vaimonne, miksi siis kirjoittaa kaikkea tuollaista, koska kaiken loppuna on Teidän sammunut rakkautenne? — ne ovat kaikki karvaita pillereitä, jotka kirjeen lopussa olette hiukan sokeroineet. Suokaa anteeksi, mutta minä en ymmärrä tuollaista tunnetta: "tänään rakastan, mutta huomenna en", sellainen tunne on kuin maa, jossa ilmanala alati vaihtuu ja jossa siis ei voi kasvaa yksikään kasvi. Ja kärsimystä rakastetun olennon vuoksi pidätte Te vain sairaana mielikuvituksena? Surullista, sangen surullista! kuten näen, olette Te kokonaan muuttunut ja jos tämä merkitsee Teidän terveeksitulemistanne, niin parantukaa herrannimessä, ensi kertaa minä vain kuulen että terveeksi-tuleva ihminen muuttuu kiveksi?…
Vielä lisään että moisen kirjeen kirjoittamiseen on Teidät kiihoittanut kauhistus siitä ettette tietänyt minun aikomustani sekä se lähetystoimi, jonka olette ottanut velvollisuudeksenne maatanne ja kieltänne palvellaksenne — Te muka olette se kipuna, jonka täytyy sytyttää tuli isänmaatovereinne sydämmiin, vieläpä näyttää hyvää esimerkkiä — ja se on muka huono esimerkki, jos naipi ulkomaalaisen, täytyy kehua omaa maata ja omia naisia, mutta tahtoisinpa tietää, mitä Teidän naisenne ovat tähän asti tehneet Teidän hyväksenne?
Suokaa anteeksi että tämä kirje käy samaan nuottiin, mutta minun oli mahdotonta jättää rauhaan Teidän virheellisiä vertauksianne… Meidän haaveilumme lienevät siis loppuneet, mutta haluaisin tehdä Teille vielä yhden kysymyksen: missä aiotte viettää kesänne?
(Sitten seurasi seikkaperäinen kuvaus suuresta tulipalosta, joka oli sattunut tuossa "rosvokaupungissa".)
Kuutamokävelyt — ne ovat totisesti olleet ja menneet.
Jääkää hyvästi, olkaa terve ja onnellinen, sitä toivoo sielustansa Teitä kunnioittava