— Oletteko väsynyt?
— Hiukan…
Tytön ääni oli hiljainen ja uneksiva. Avain osui lukkoon, kuului metallin kalahdus ja ovi aukeni.
— Tässä se on… Nyt hyvin hiljaa sisään. Sallikaa olla vain… minä vien teitä kädestä… Te tulette huoneeseen päällysvaatteissanne… tänne etehiseen emme uskalla… talonväki ei saa tästä tietää… Kas tästä näin.
Sisäovi aukesi hieman narahtaen.
Tyttö astui sisään pimeään. Säveltäjä heitti omat päällysvaatteensa etehisen vaatenaulaan ja otettuaan avaimen pois oven suulta, seurasi heti jäljessä, raapasi tulen tikkuun ja sytytti lampun, jossa oli värillinen kupu. Sinervä, pehmeä valo lähti leviämään huoneeseen. Se sattui myös seinällä riippuvaan sitraan, jonka hienon kiiltäviä kieliä tytön katse näytti ihaillen hivelevän.
— Olkaa kuin kotonanne, älkää ollenkaan ujostelko…
Hän riisui tytöltä päällysnutun.
— Te soitatte sitraakin? kysyi tyttö.
— Soittelenhan…