— Minunko sisareni? kysyn minä kummastuksissani.
— Niinpä niin, Riihimäellä minä häneen olen tutustunut…
— Ei minun sisareni ikinä ole oleskellut Riihimäellä.
— No, se on sitten ollut joku toinen, vaan sama se… kyllä minä teidät kuitenkin nyt otan vastaan, koska te olette Pohjanmaalta. Nähkääs: minä olen itsekkin Pohjanmaalta — Ylikiimingistä, Ali-Kanalan kartanosta — kyllä minut jokapaikassa Pohjanmaalla tunnetaan!… Ja kyllä minä nyt teidät kerrassaan otan vastaan, käykää sisään vain tänne salonkiin ja istukaa… Oletteko ylioppilas?… Vai niin, jahah, kyllä minä teidät… haluaisittekos asua kuinkakin kauvan?… jahah… jassoo, se sopii ja passaa… niin, kyllä täällä minun luonani on asunut maistereita, vieläpä tohtoreitakin. Tunnettehan tohtori Heimo Hellénin?… Jaa, kyllä hänet tunnetaan, kysykää vain keltä tahansa Suomettaren konttoorissa… ja hänkin on ollut hyvin tyytyväinen… Suokaa anteeksi, sanoi hän taas äkkiä käyden tuiman tutkivaksi, vaan minulla on tapana ottaa edeltäpäin selko hyyryläisteni elämästä: käypikö teidän luonanne paljon vieraita?
— Ainahan niitä… joitakin, miten sattuu, vastasin minä ja olisin jo ollut valmis lähtemään pois, jos se olisi käynyt päinsä.
— Niin, nähkääs, lipsutti neiti puhellen: — en minä voi ottaa ketä taliansa vastaan… sitä ei tiedä minkälaisten kanssa sitä joutuu tekemisiin. Ja kyllä meillä on lääkäri, joka osaa tarkastaa… niin, suokaa anteeksi, mutta minä tahdon myös tietää, käyttekö te… — Vai niin, vai niin, suokaa nyt anteeksi, se on hyvä, kyllä minä otan vastaan… Ja täällä on asunut maisteri Kivihiili, tunnetteko hänet?… Vai niin että nimeltä vain… jaa, hän on kreikan opettaja ja hän on asunut tässä samassa huoneessa… tuota mitenkä se on: pidättekö lujaa elämää?
— Mitä neiti tarkoittaa? kysyin minä, nuorena filoloogina ja
Kotikielenseuran jäsenenä huvitettuna epätavallisesta lauseparresta.
— Niin no, riensi hän selittämään, ymmärrättehän nyt, että jos teidän luoksenne tulee tovereita ja te siellä juotte olutta ja huudatte… jaa, kyllä minä tiedän… — Vai niin, no se on hyvä… kyllä minä mielellänikin teidät otan vastaan… Tulkaas minun perässäni, niin näytän teille toisenkin huoneen, se on erinomaisen sievä ja nätti kammari ja siinä on asunut maisteri Dynamit… Älkää nyt pahastuko että minä kuljetan teitä näin monen huoneen läpi — kyllä sinne on erityinen sisäänkäytävä pihalta…
Me vaelsimme todellakin monien komeroiden läpi, ja minusta ne haiskahtivat vähän siivottomilta.
— Tässä se nyt onkin! sanoi neiti riemuitsevasti kun saavuimme kylmään kyökkietehiseen, josta näkyi ovi pihakamariin. — Ja katsokaapas, siinä on senkin maisterin visiittikortti ovella: