DANIEL DYNAMIT filos. maist.
Minä katselin nimikorttia suuremmalla kunnioituksella kuin sitä kamaria, joka sen takaa silmieni eteen avautui. Sieltä tulvahti nimittäin vastaan löyhkäävän paksu ilma, ja pahoin pehnatun sängyn laidalla istui kaksi juronnäköistä olentoa, mies ja nainen, satunnaisia matkustavaisia — kuulin ma — ja kotoisin, niinkuin neiti kehahti, "Limingan rikkaimmasta kartanosta".
— Tämä on oikea lukuhuone kaunis ja valoisa… jatkoi neiti esityksiään.
— Mihinkä hintaan? kysäsin välinpitämättömästi jotakin sanoakseni.
— Jaa, 75 markkaa kuussa — onhan teillä omat lakanat?… eikö olekkaan!… kyllä se on tavallista… mutta tulkaapas näitä portaita katsomaan! huudahti hän rientäen ulos kamarista ja heittäen huoneen enemmän esittelemisen sikseen. — Näin kauniit portaat!
Portaat olivat itse asiassa pahanpäiväiset, käppyrät ja kuluneet puuportaat.
— Näitä kyllä saattaa… huudahteli neiti hypellen kuin harakka muutamia astimia alas ja ylös, näyttääkseen minulle, kuinka erinomaisen mukavat ja lujatkin ne olivat nuot "kauniit portaat". — Näitä portaita ovat astelleet maisterit ja tohtorit — jaa, vieläpä professoritkin! lopetti hän ylistelynsä suurella innostuksella, tehdäkseen oikein valtavan efektin siihen, joka oli vain pelkkä "siivis" ilman akateemisen viisauden-pöllön pöyhkeitä siipiä.
— Vai niin, no miten tahdotte, sanoi hän sitten hiukan pettyneesti, kun huolimatta kaikesta hänen ylistelystään en voinut lausua erityistä ihastustani — en huoneesta enkä edes portaista.
Me kuljimme jälleen läpi monien huoneiden ja minulla oli halu pian päästä kadulle. Mutta ruokasaliin päästyään neiti Kanalin taas itsestänsä innostui puhelemaan niin, että oli mahdoton hänestä päästä erilleen loukkaamatta kohteliaisuuden välttämättömimpiä vaatimuksia.
— Minkälaista ruokaa minä pidän? kysyitte te. Niin, jaa, ei meillä mitään ylellistä ole… joka päivä on biffiä, joka toinen päivä on puuroa — pidättehän puurosta?… niin, aamusilla puuroa survotuista kryyneistä, tiedättekö, se on oikein hyvää… ja puolisiksi saatte semmoista soppaa, jossa on plummonia… viisi kuusi plummonaa voitte saada yhdellä kerralla, ja kyllä niistä ovat tohtorit ja maisterit pitäneet… ja iltasilla on ylösleikkauksia ja teetä… onpa maitoakin! (juuri näin hän sanoi) — kahdessa kannussa; toisessa on kuorimatonta maitoa ja toisessa kuorittua maitoa… niin: ei meillä mitään ylellistä ole… Kylmäkö? — se ensimmäinen kamariko? Hyvä herra, tulkaapa katsomaan, tässä on Celsiuksen lämpömittari ja me lämmitämme aina niin että on jemttiin 18 astetta — me olemme hyvin säntillisiä… Vai niin, no… nythän tiedätte… Jassoo, te menette… huomasi hän vihdoinkin. Piaanoako, joka häiritsee? tiedustatte te? Niin, tässä toisella puolella koridooria asuu neiti X. ja kuulkaas: hän on Helsingin paras soittajatar, mutta ei hän soita muulloin kuin iltasilla, hyvin harvoin, niin, hyvin harvoin, mutta silloin — niin hurmaavan kauniisti!…