Ja oletteko palanneet hurjasta juomingistanne siihen aikaan vuorokaudesta, kun muu siviliseerattu Helsinki vielä nukkuu syvintä aamu-untansa ja ainoastaan ahkerimmat työmiehet ovat jo liikkeellä kulkien rauhallisessa tahdissa ohitsenne, mutta uninen poliisi seisoo kadunkulmassa väistyen mykkänä syrjään viheltävän, huutavan ja meluavan herrasparven tieltä — hyvin tietäen että nuot ovat sieluja, jotka luulevat pudonneensa jostakin toisesta taivaankappaleesta ja joilla siksi on oikeus elää ja iloita omalla tavallaan ja kajahutella kaduilla sellaisia ääniä, mitkä ovat kuin sen, joka on sekasikiö enkelistä ja kiljuvasta leijonasta…? Oletteko siinä tilassa nähneet aamuruskon punervan heijastuksen keveissä keväthattaroissa hiljaisena nousevan merestä Ullavuoren takaa ja pysähtyneet, kuni taian lyöminä tajuntaanne selveten sykkivin sydämmin ja silmiänne kädellänne varjostaen sen majesteetillisen ilmiön eteen?… Ja kysyneet itseltänne huokaavan kysymyksen: mitä on elämä? ja kuka olen minä kurja raukka, joka näen luonnon ihmeellisen ikuisuuden silmieni edessä enkä tiedä, mitä minun pitää tekemän, jotta en mitättömänä molekyylinä haihtuisi avaruuden äärettömään tyhjyyteen jaloa jälkeä itsestäni jättämättä? Kaikkeuden Herra, tässä minä seison ja tunnen pohjatonta onnen kaihoa rinnassani, miksi et ilmaise itseäsi minulle ja anna minulle voimaa? — nyt, nyt… tässä silmänräpäyksessä…! Oletteko näin sen tunteneet?
— Minä olen.
— — — Ja koska minä tulin kotia Kaivopuistoon sekä lähestyin sitä pihaa, missä asuin, juoksi minua vastaan ruskea karvakoira, jolla oli kirkkaat silmät ja liehuva häntä, ja koska minä sitä kutsuin, tuli se minun luokseni, nuoli minun kättäni ja nousi pehmeillä etukäpälillään minun rintaani vasten… Ja me seisoimme ääneti asuntoni portailla katsellen toinen toistamme syvästi silmiin ja oli kuin välillämme olisi tapahtunut seuraava keskustelu:
"Mistä sinä tulet?" kysyi hän ystävällisesti.
— Kapakasta! vastasin minä raskaasti huoaten. "Oletko sinä onnellinen?"
— En…
"Minä tahdon sinua lohduttaa!" sanoi hän.
— Kuka sinä sitte olet? kysyin minä.
"Minä olen ihmisen palvelija ja koira", vastasi hän.
— Ja minä olen Jumalan palvelija — ja myös koira! lopetin minä.