Tällaisena yönä…
On ihana kesäyö. Järvi uinuu peilityynenä, ruusunpunainen iltarusko hohtaa täyslehtisten koivujen välitse, tarhalta kuuluu hiljaista karjankellon kalkatusta ja kylän tyttöjen lirkuntaa. Ilma on niin pehmyt kuin pumpulilla hipiään painaisi. Valkoinen ruusupensas verannan vieressä hymyilee kuni morsian hääsalissa. Yöperhoset leijuilevat äänettöminä pihalla…
Ikkunani on auki. Istun avojaloin ja paitahihasillani. Ei tee mieleni nukkumaan…
Tällaisena yönä!
Tällaisena yönä?
Tutkin itseäni. Tahdon olla rehellinen tunteideni ilmilausumisessa.
Tällaisena yönä, kun koko luonto kylpee hempeydessään, kun peipposella on pesänsä puunontelossa, kun urosrastas laulaa rakastettunsa perhe-onnea ja käki helkyttelee riemuansa siitä että on saanut lempensä hedelmät hyvien lintujen hoideltaviksi… tällaisena yönä hiipii yksinäisen, rakkautta janoovan nuoren miehen sydämmeen kiihkeä kaiho etsiä yksinäisyytensä toveriksi joku vastakkaisen sukupuolen olento, jossa virtaa samallainen lämmin veri kuin hänessä… joku lehdon satu-impi, jonka kuva on siinnyt hänen sielussansa lukiessa muinaissuomalaista runoutta, Kalevalaa ja Kanteletarta…
Sen immen hiukset häilyisivät irrallaan ulpukanvalkoisen kaulan ympäri, ne kiiltäisivät kuin kultaiset langat, ne olisivat pehmoiset kuin hienoin pellava, hänen silmänsä säteilisivät lemmenkukkasen sinisyyttä, hänen käyntinsä olisi kevyt ja viehkeä kuin perhosen tanssi kedon korsien ylitse, ja hän tulisi hiljaa kuin keijunen, tuo pieni simasuukkonen veitikkamaisessa hymyssä…
Ja minä, nuori mies, joka en ikinä ole naiseen kajonnut, minä hyppäisin alas tästä ikkunasta, rientäisin tuonne rantakoivikkoon… väijymään häntä… Hip hei! syntyisi kiivas kilpajuoksu ja me lentäisimme yli sammalmättäiden ja kukkakumpujen… sillä vaikka se tyttö palaisi halusta itsekkin saada tuntea vastakkaisen sukupuolen salaisuutta, niin se näin leikkisi lemmenkaihollaan, jotta tulos maistuisi sitä makeammalle. Hip hei! kas: keveä lipponen sen jalasta singahtaisi ilmaan, nuori mies tempaisi sen syliinsä… armas pieni lipponen, joka hänet yhä enemmän sytyttäisi tuleen… ja tyttösen toisessa jalassa vilahtaisi vain sininen sukka… Yhtäkkiä hän huudahtaisi heikosti risun satuttamana ja kaatuisi suulleen viidakkoon… ja läähättäen saavuttaisi nuori mies hänet ja… ja…
Niin, nyt se tulee se ilmiö, joka on niin suloinen kuin synti, mutta voiko mikään oikeastaan olla synti, joka on suloinen? — en usko. Ja sen, mitä minä nyt olen kirjoittanut, olen minä kirjoittanut tarkoituksella sanoa, että jokaisen täysverisen nuoren miehen sielussa — joka ei ole saanut koskaan tuntea naissuloa eikä siis myös naisinhoa — asuu voimakas himo saada valloittaa viehkeä neitonen, vähääkään ajattelematta seurauksia, kokonaan antautuen hetkellisen haaveensa keveään leikkiin. Ja tahdon minä erityisesti huomauttaa että tämä himo hänessä ei ole ruma eikä likainen, vaan on se yhtä kirkas ja puhdas ja hyväntuoksuinen ja luonnonraikas kuin tämä samainen kaunis kesäyö, jona nämät rivit piirretään. Mutta mahdollista on, että jos tuollainen lehdon simasuu piikanen todellisuudessa tällaisen nuoren miehen eteen ilmestyisi — niin ei hän siihen hennoisi koskea, sillä minä luulen, että niinpian kun haave toteutuu, ihminen herää, tulee syvämietteiseksi ja hänestä karisee pois kaikki kevytmielisyys ja hän täydellisesti hallitsee itsensä ja punnitsee tekonsa.