Työ siinä oli emännälle kantaa sisään viiliä ja maitoa. Sillä nyt pidettiinkin jo kiirettä.
— Jääkää hyvästi emäntä!
— Hyväs… tuota kaikkiko ne on nämä niitä Kiannan rovastin lapsia? uteli emäntä tarkastellen kiireestä kantapäähän meitä kaikkia. — Ettäkö tämmäi ryökynä?
— Tämä myös, sanoi Matti.
— Vaan eipään oo sisarusten näkköön, arveli emäntä.
— No kuka se sitten olisi?
— Jos lie hyvinni isnöörin rouva?
Messingille meni meidän Matilla suu emännän sanoja kuullessaan. Myhähtäen ja arvokkaana, hypäten polkupyöränsä selkään, huusi hän kartanosta ajaen:
— Ei vielä varsin rouva, mutta morsian!…
Sangilta Juorkunaan ja Juorkunasta Särkijärvelle — mitäpä niistä olisi erityistä kerrottavaa. Ikävänpuoleisia taipaleita nekin. Kallan kestikievaria on aina pidetty rajapyykkinä Oulun ja Suomussalmen välillä. Joka siitä sivu on päässyt, tietää aina olevansa "voittopuolella". Kallasta on kaikellaisia kouluaikaisia muistoja, m.m. se, kuinka talon emäntä kovasti siellä suuttui, kun kerran pyydettiin häntä pesemään puhtaiksi sisään tuomansa juomalasit. — Näitä ei pestä kuin kahdesti vuodessa: juhannuksena ja jouluna! tiuskasi hän vihaisesti paiskaten oven jälkeensä. Se oli ollut suulas emäntä, mutta puhui se koreastikkin, kunhan vaan ei astioita likaisiksi moittinut.