— Ei oo emäntä täällä, kuului nyt vähän vihainen vastaus ryysyjen keskeltä.
— Missä se sitten on?
— Se on pirtissä.
Astuin toisesta ovesta leveään pirttiin, jonka karsinapuolella huomasin jotain tilantapaista. Varmaan siellä nukkui joku. Kyselin ensin hiljempaa, sitten lujemmin, mutta ei mitään vastausta tullut. Rykäsin, tömistin kovasti jalkojani pirtin lattiaan, mutta ei hievahdustakaan lähtenyt. Varmaan täällä nukkuikin vain lapsia. Peräydyin harmistuneena porstuaan ja ra'otin jälleen äskeistä ovea:
— En minä emäntää löydä! Ettekö te viitsisi mennä häntä hakemaan?
— Minä en lähe mihinkään! kuului tuikea parahdus, ryysyistä.
— Minä oon sairas enkä pääse…
Peräydyin, suutuksissani itseeni että olin tietämättäni ollut niin tyly. Vaan sairas huusi heti jälkeeni tällä kertaa tarkemmin selittäen, missä emäntä on löydettävissä. Ja vihoviimein sain emännän herätetyksi, — hän löytyi toiselta puolelta kartanoa. Pyytelin vähin anteeksi että näin keskellä yötä herätetään, vaan koska sieltä perästäpäin on tulossa vielä viisi henkeä… jotka kaikki tähän yöpyvät, niin vuoteita siis tarvitaan. Se on siivo, nuorehko emäntä, ei näytä pahastuneelta eikä liioin hyvästyneeltä, alkaa hiljakseen laitella tiloja ohjausteni mukaan.
— Mistä kaukaa sitä vieraat ovat kotoisin?
Tästä naapuripitäjästä ollaan. Ette taida tuntea? Monesti on ennenkin tässä talossa käyty, selitän minä.