Ja tuli kirkolle Muijalan mökin mies ja vakavana asteli maantietä suoraan isoon-pappilaan. Ja konttinsa pirtin porstuaan heitettyään ilmausi rovastin kamariin ja pulleisiin rykäsihen:
— Hyvvää iltaa…
— Iltaa… mitäs olisi asiaa? kysyy rovasti totuttuun tapaansa, nostaen silmäkulmiaan virkapöytänsä takaa.
— Oisihhan sitä vähän assieta, semmoista kahenkeskistä sanottavaa, jos rouvasti joutaisi kuulemaan, lausui Muijalan mies, asetellen vanhaa hattuaan ovisuuhun tuolille ja odottaen että rovasti käskisi häntä ensin istumaan.
Rovasti arvasi tässä olevan arempia perheasioita tai ikävämpiä siveysrikoksia tai jotain sentapaista, mitä joskus sydänmaillakin sattuu, ja meni sentähden panemaan sisäoven reikeliin ettei ketään syrjäistä pääsisi kansliaan.
— Istukaa… sanoi hän mennessään. Sitten hän palasi taas pöytänsä luo.
— Mistä te olette?
— Minähän oon sieltä Muijalan mökistä… tuntoo kai se rouvasti hyvinni! virkkoi Muijalan mies.
— Muijalan mökistä — mistä kylästä? kysyi rovasti.
— Ka Kinnulankylästä… unohtuneenpa se näkyy rouvastilta, vaikka olinhan minä tässä muuanna syksynä teillä kinkerikonttia kantamassa, kun tuolla syönmailla kulukija… tolkuttaa mies hieman loukkaantuneena.