— No mitäs teillä sitten on asiaa nyt? kysyy taas rovasti.
— Ka semmoinenhan minulla on assie, alotti Muijalan ukko hiljentäen ääntään ja käyden kasvoiltaan huolestuneen näköiseksi, — että kun sinne meijän kylälle nyt on ilmaantunut semmonen karinkiertäjäinen, joka huitoo ja räpistelee ja näyttää kulkevan niinkuin tyhjän päällä ja joka ei oo mikään muu kuin ihte se ilmeinen vanha kehno, niinkuin rouvastikin hyvin ymmärtää, ja minä tuota sillä lähin pyytämään, jotta eikö se passaisi niinkuin tuota kirkossa meijän Kinnulankyläläisten puolesta rukoilla, sitä kun ei tiiä jotta milloin se taas tuloo vaikkapa maajalassa ihmisiä pelottelemaan…
— Mutta minä en ymmärrä, mistä te nyt puhutte? sai rovasti keskeytetyksi ukon sanatulvaa.
— Ka siitä karinkiertäjästähän minä… tokaisee ukko, jonka mielestä asia pitäisi heti olla rovastillekkin yhtä selvä kuin hänelle itselleen.
— Mikä se karinkiertäjä on? kysyy rovasti kummastellen.
— Ka se vanha kehno…
— Mikä se on sitten se "vanha kehno?"
— Ka piru perhanahan se ihte on omassa persoonassaan! kivahtaa ukko ihmetellen mielessään että "no jo on pappia kun ei taho perkelettä tuntea"…
Rovastilta pääsi nauru.
— Siitäkö te sitten olette puhunut? sanoi hän.