Mutta nyt olivat kaikki nuo unelmat ihka tyhjiin rauenneet! —
Vähitellen lauhtui mielistä pahin katkeruus. Ehkäpä rovasti sentään tavallaan oli oikein menetellyt, mutta — se oli tarpeetonta varovaisuutta… Täällä ylimaan syrjäpitäjässä, jossa silloin tällöin vain yksissä oltiin ja jonne väkijuomia vain kaupunkitulijaisina saatiin. Tarpeetonta, ihan tarpeetonta — aiheetonta purismia!
Palvelijat kantoivat sisään teetä "monenlaisen leivän kanssa". Kaikki herrat joivat nyt teetä kaksi lasillista, sen sijaan että ennen toti-iltoina oli tyydytty tavallisesti yhteen. Itse rovastikin joi kaksi lasillista. Salista alkoi kuulua Assi neidin piaanonsoittoa. Herrat menivät kuten ennenkin ovisuuhun kuuntelemaan, — paksu Pussila tallusteli muiden jäljessä, kuulosteli korva kallellaan, mutta muisti samalla että oli Pietarin majatalon pihassa kuullut koreampaakin peliä, nimittäin posetiivia — ja palasi mahtavasti rykien taas hiukan vilkaisemaan välikamarin peiliin.
Assi soitti tuota lystikästä saksalaista "Kneipp-marssia":
Hurrah, die Knepperei,
Sie macht das Leben frei
Von aller Not und Plackerei…
Hän oli tahallaan valinnut tämän marssin saadakseen hyvälle tuulelle setä Meesakin, jonka mielikappaleen hän tiesi tämän olevan, ja joka ennen pappilassa käydessään ihan oli ilosta hypellyt sitä soitettaessa. Mutta nyt ei musiikkikaan voinut Meesak-rukkaa entiselleen palauttaa. Tosin hänen silmiinsä leimahti ensin lauhkeampi loiste, kun tunsi hilpeän marssin omaksi lempikappaleekseen, mutta Kneipp'in nimestä muisti hän kohta vesiparannuksen ja siitä kaiken maailman "vesikuurit" ja samalla tämäniltaisenkin vesikuurin, jollaisena hän raittiuslupausta piti. Ja pilamarssi häntä nyt pikemmin ärsytti kuin huvitti. Niin kankeana ei oltu hyväluontoista metsänhoitajaa ikinä nähty. Ei pienintä kokkajuttuakaan hän illan kuluessa kertonut, vaan alkoi valittaa, kuinka reumatiias jäseniä repii…
Myöhästyneen kevään kylmä yö jo sinersi vaaroilla, kun vieraat herkullisen illallisen jälkeen päästettiin pois pappilasta. Ruustinnan ystävälliseen "glöm int' bort" ja rovastin arvokkaaseen "käykää vastakin" vastasivat herraspuoliset vieraat vähän väkinäisesti "kiitoksia", rouvasväen hyvästijättö oli herttaisempaa ja erään puolirouvan silmissä kiilsivät kyyneleet. Hänen miehensä, joka oli ollut poissa näistä kemuista, oli näet pitäjän hurjin maistelija. Kulkuset ja aisakellot helisivät vielä jonkun aikaa pappilan kartanolla, kunnes niiden ääni hajautui kahdelle suunnalle ja häipyi häipymistään kuulumattomiin. Nimismies ajoi hyvää vauhtia porolla muitten edellä miettien kysymystä: mikä oli lähinnä saattanut setä rovastin mokomaan raittiuslupaukseen? Sillä sanoihin: "näinä surullisina aikoina" ei hän paljoa luottanut. Älykäs ollen, pääsi hän jäljille ja hänen kävi nyt sääli vanhaa miestä…
Mutta rovasti nukkui sinä yönä rauhattomasti ja näki sekavia unia.
* * * * *
"Minä onnittelen sinua isä!" kirjoitti viikon perästä toinen rovastin pojista riemuisesti vanhaan kotiinsa maalle. "Meidän rakas Herra Jumalamme taivaassa on äärettömässä armossansa vihdoin avannut sinun silmäsi näkemään tämän mailman turhuuden, ettäs nyt olet lakannut tuosta turmiollisesta tavasta juoda väkeviä juomia, jos kohta sinä, rakas isä, et niitä pahimpia ole ollut laumassa. Kun kallis isänmaa on vaarassa, silloin meidän pappien, sen pyhimpien vartijain, pitää olla pestyinä kaikesta liasta että me kelvollisiksi työntekijöiksi havaittaisiin Herran Zeebaotin suuressa viinimäessä — joka viini ei ole samaa kuin nykyajan myrkylliset päihdytysjuomat, vaan joka huumaa meitä siinä ijankaikkisessa totuuden hengessä, jonka nimi on Jeesus Kristus, sen elävän Jumalan poika…"