Vaan jos joku hänen omaisistaan tuommoisina iltoina olisi häneltä kysäissyt: "no isä-ukko, maistuisikkos totilasi nyt hyvälle?" tai jotain sen tapaista, niin olisi vanhus kivenkovaan sen kieltänyt. —

Eräänä marraskuun iltana, kun kylmä tuuli puhalsi hiljan jäätyneen järven yli, ja rovasti tunsi jalkojansa palelevan kamarissaan, toi posti hänelle kirjeen, jonka käsialaa hän ei ensin tuntenut, mutta kuoren avattuaan luki seuraavaa:

Helsingistä…

Hyvä Setä!

Olen usein täällä muistellessani viime suven viettoa siellä kaukana maalla mietiskellyt sitä setän raittiuslupausta, josta kerran puhelimme kesällä. Minun käy kovasti sääli että setä tuli panneeksi oman persoonallisen hyvinvointinsa raittiusasian uhriksi, ja minä paheksun ankarasti eräiden sukulaisteni ajattelematonta toimintaa tässä asiassa… Olen koettanut löytää pelastuskeinoa tässä pahassa pulassasi, johon olet joutunut ja olen sen löytänytkin, vaikka en tosin niin pikaista kuin asia vaatisi. Kuulehhan: sinä olet tehnyt tuon sitoumuksesi hiukan epämääräisillä sanoilla "tästälähtien en minä… j.n.e." Mitä sinä itse lienetkin niillä tarkoittanut, niin kuulin minä kuitenkin serkuiltani Assilta ja Sissiltä että heidän esityksensä oli alkuaan ollut se, että sinä — kuten nykyään kaikki juomalakkoon rupeavaiset — aluksi sitoutuisit siihen vain yhdeksi vuodeksi, noin ikäänkuin koetukseksi. Vaan sinulta oli jäänyt se huomaamatta, ja serkkuni olivat sentähden olleet salaisesti hämmästyksissään, joskin riemuissaan, kuullessaan sinun jyrkän päätöksesi. No, olkoon vain että muukin kuulijakuntasi vappuna jäi tähän jyrkimpään käsitykseen — ei se estä sinua tulevana vappuna pitämästä uutta puhetta, jossa lievennät raittiuslupauksesi sellaiseksi ettei se sinulta riistä tuota "kotirauhaa" tai miksi sitä nyt tahdomme kutsua. Tämä on mielestäni ainoa sopivin pelastuskeino. Olen varma siitä ettei setä joudu naurunalaiseksi, sillä mitään naurunalaista ei tässä. ole. Tässä on vain kysymys erehdyksen korjaamisesta ja velvollisuudesta omaa itseään kohtaan — — — — — —

Sisarenpoikasi Orpo Sund.

J.K. Koeta kestää siis setä siihen asti! Kyllä minä ymmärrän että siellä äärettömässä yksinäisyydessä mieli usein käy raskaaksi. Käynet kai kävelyssä joka päivä, niin että jalat pysyvät lämpiminä? Siellähän oli niin raikkaita havumetsiä… Jää terveeksi. "Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi!" —

Sama.

Rovasti nosti silmänsä kirjeestä. Hänen katseensa oli vähän kirkastunut. Hän oli sisarenpoikansa jo kokonaan unhoittanut, mutta nyt tämän persoonallisuus tulvahti elävästi häntä vastaan. "Sitähän minäkin olen miettinyt että tässä on tehtävä jotain" ajatteli hän.

— Keltä sinä sait kirjeen Helsingistä? kysyi ruustinna tullen samalla miehensä luo.