Poro näyttää mainiosti kaiken käsittävän, se murjottaa kotvan mykkänä, keikauttaa sitten ylpeästi sarviaan, muljauttaa mustia silmiään, ja syösten jäkäläläjän kimppuun näyttää ikäänkuin vastaavan:
"Nälkä häpeän kuittaa, himo ei lakeja laske." Se on kai sen oma keksimä sananlasku.
"Mokoma", muka mutisen minä ja astun sisään lämpöiseen, pehmeämattoiseen saliin, paulapieksut kivikovina kopisten ja parta kuurassa. Pianon sävelet kaikuvat vastaani: vanha äitiruustinna soittaa trubaduuria…
Kuun sirppi parhaillaan nousee taivaalle ja pakkanen kiljuen kiihtyy.
(1906.)
Suomen poroalue.
Lappi laaja — Oulun ja Kajaanin lääni — siellä porojen tyyssija. Meidän "ihanneyhteiskuntamme" käsittää laajuudeltaan puolet koko maasta. Etelärajana voitanee pitää jotakuinkin sitä viivaa, jonka saattaa ajatella vedetyksi Oulun kaupungista vesistöjä pitkin viistoon Lentiiran tai eteläisintään Kuhmoniemen tienoille. Suomussalmen pitäjän ja Oulun välisellä postilinjalla tavataan jo vakinainen ryhmä eri yhteiskunta-asemissa olevia kansalaisia porolla taivaltamassa. Meidän hyper-kajaanilaisten poroelämä on tietysti lastenleikkiä rovaniemeläisten, kittiläläisten, kolarilaisten, inarilaisten ja muiden lappalaisten peskiniekkain silmissä! Eteläisin paikka, missä poroviljelystä runsaammassa määrin harjoitetaan, lienee nykyään Hyrynsalmi. Sen naapuripitäjän Suomussalmen poropaliskunnat sisältävät summamutikassa sanoen kymmenkunnan tuhatta poroa. Ajoporoja on tietysti vain pieni prosentti, joka tuskin pääsee karttumaan ellei metsäporoja vähennetä. Jäkälän saanti näet hupenee huimaa vauhtia ja uhkaa tekaista lopun koko porourheilusta.
"Voisikko ajatella että etelässäkin…?"
Sain kerran kirjeen helsinkiläiseltä herrasmiehenä. Hän ei pyytänyt vähempää kuin että oitis lähettäisin hänelle poron, pulkan, valjaat sekä kaikki mitä raameihin sisältyy. Hän haaveksi ajelevansa Helsingin ja jonkun huvilasaaren väliä. Minä tekasin hänelle kustannusarvion ja kehoitin tätä onnenmyyrää ensin saapumaan pieneen harjoitukseen sinne missä petrat laukkaavat. Suureksi ikäväkseni hän luopui kaikesta kokeilusta ja — sen sijaan että olisi opetellut porosankariksi — menikin naimisiin. No, ajattelin minä, molemmat kurssit ovat kylläkin pyhiä asioita, mutta sääli sentään nuorta miestä, joka jäi vaille haaveksimaansa nautintoa.
Mitäkö minä siis oikein ajattelen eteläsuomalaisesta porourheilusta? Tietysti tunnustan että se olisi mainio asia, jos sen voisi toteuttaa. Mutta Helsingissä on talvi liian lyhyt ja ympäristön olosuhteet epäedulliset.