— Tähän paikkaanhan se Jaakko oli pyytänyt mökintekoluvan ja vetänyt jo hirret, kun metsäherra alkoi häätää, — tiesi toverini.
— Vai niin! sanoin minä toivottomana ajatellen köyhälistön tilaa näilläkin mailla. Mutta hämmästyksekseni ilmoitti toveri kohta perään:
— Vaan käräjissä oli Jaakko joutunut paremmalle puolelle ja mehtäherra kuuluisi saavan kukakäskiä, jos toisella olisi varoja millä panna syytteeseen.
— Siinäpä se. Vanha tarina. Rahalla saa ja hevosella pääsee!
— Ja porolla myös, lisäsi toveri ja riuhtasi hihnaa.
Härät puskivat sangen vaivaloisesti läpi metsän. Noustiin Myllylän mökin pihalle. Kytkimme porot ja kurkistimme pirtin ovelta.
— Eipä oo nyt tästä talosta! Ei oo ruokaa ihmisille eikä eläimille. Muori tässä sairastaa henkiheikkona ja lapset kaikki kovassa yskässä — miehet savotassa! kuului joku selittävän puolipimeässä.
"Ensimäinen pettymys", ajattelimme me ja jatkoimme nöyrästi matkaa. Poromme pyörivät kuin lankakerät alas Pesiön järven jäälle, mutta siinä alkoikin hoijakka, sillä minkäänlaista tietä ei löytynyt eikä tienviittaa.
— Pitäisi täällä olla mökki pahanen kauvempana.
— Aja sinä edellä!