— Saapiko poromies talossa saunan?
— Kyllä toimitan. Ja kohta mennään rualle… Pienessä pirtissä lentelivät höylän lastut.
Viisi höyläpenkkiä vilkkaassa käynnissä. Tehtiin pöytiä, keinutuoleja, sänkyjä, suksia, kaappeja ja minkä mitäkin. Opettaja olikin harvinainen mestari, innostunut taiteelliseenkin työhön ja siroihin malleihin. Moisella käsityöopetuksella, jos sitä sallittaisiin jatkaa kymmenen vuotta, voisi olla tärkeä merkitys paikkakunnan tulevaan kehitykseen nähden. Pistäysimme myös naapuritalossa Juhanissa pientä maalariverstasta katsomassa. Hankaluuksia oli veistonjohtajalla paljon, mutta hän oli kutakuinkin tyytyväinen saavutuksiin. Me, poromiehet tietysti, kehoitimme häntä pulkankin tekoon. Saarnipuinen pulkka, arveli hän, olisi kevein ja kestävin. Mutta saarnipuuainesten tilaus Ylinäljängälle asti ei oikein kannattanut.
— Ja nyt paidat naulaan ja miehet saunaan!
Ylinäljänkäläisten saunan laveri oli yhtä kuuma kuin vuokkilainenkin kotihelvetti ja yhtä matalat olivat sen penkit ja hämärään kiehtova valo. Väleen siellä vilun väreet erkanivat ja miekkoset puhdistuivat, mutta saipa varoa nenäänsä nokeutumasta ennenkuin ulos pääsi. Huotari oli kuin uudestaan kastettu sielun ja ruumiin puolesta, tai vertauksilla puhuen niinkuin vastakuorittu höyryävä paperipuu, puolentoista metrin pituinen kalikka; sosialisti-opettaja näytti punaiselta kuin keitetty porvari ja luulenpa että kolmannessakin niekassa oli lepän väkevä väri.
— Nytpä pieni tuutinki, ihanneuskossa, ei maistuisi hulluimmalle…
— Oikealla raittiusmiehellä on aina taskumatti matkassansa…
Veistokoulun opettaja tarttui mandoliiniin, todelliseen italialaiseen mandoliiniin, jollainen hänellä oli ainoana ylellisyyskapineena puleerattujen visahöylien seassa, ja hän sinkautteli sangen kirkkaita säveliä. Ja meillä oli jommoinenkin juhlahetki tuossa pienessä talonpoikaiskammiossa, kun mandoliinin vienot sävelet kantautuivat pihalle, josta kalpea kuutamoinen näköala levisi yli Näljängän totisten vaarojen. Mutta poromme kuopivat turhaan jäkälää aidan takana ja ne täytyi pian taluttaa takaisin pihaan korteheinillä luonnollisen ravinnon puutetta korvaamaan. Ne puistelivat hieman tyytymättöminä tiukuisia sarviaan. Ilta-aterialla väiteltiin siitä, oliko Kristus ensimäinen sosialidemokraatti — siis oppinut keskustelu. Sitten meille laitettiin veljesvuode porontaljoille lattialle. Ja kuta myöhempi hetki, sitä valoisammaksi muuttui talvinen yö…
— — —
Kukapa viikossa kerkeäisi kiertää yhden ainoankaan Suomussalmen kymmenestä kylästä? Näljänkäkin on niin lavea että matkustaja, sen keskukseen saavuttuaan, huomaa parhaaksi pötkiä takaisin samoja jälkiään. Lähdeppäs kaahlimaan vaaralta vaaralle, tee moniaan peninkulman syrjähyppäys, nähdäksesi miten ihmiset missäkin sopukassa elävät, kurkista jokaiseen savupirttiin ja kallista korvasi jokaisen kinokseen hautautuneen kohtalolle — sinne tartut itsekkin erämaan kinoksiin, elämän syviin nietoksiin, eksyt ihmisarvoituksen pimeään korpeen!