Mistä oppisi osasit,
Kusta kuulit kuiskehesi?
Miten viisaaksi virisit,
Kuten pääsit päälliköksi,
Niin että sinua yksin
Niinkuin rastasta keväällä
Kaikki öisin kuuntelevat,
Taikka niinkuin satakieltä
Taikka kultaista käkeä
Kaikki kilvan kummeksivat,
Kun sie parrastas pakajat
"Asioita ainoisia,
Joit' ei laula kaikki lapset
Eikä poijat puoletkana
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla pohjanmailla".
Oh sie ukko sen mokoma,
Oh sie metsien molija,
Kuuntele kuin mie sanelen.
Kuin mie arvoan sen asian:
Korpi se sinut opetti,
Erän käynti koulutteli,
Korpi se sinut kohotti
Niinkuin kotkan korkealle,
Jott'et suohon sortununna,
Rämeihin räpistynynnä!
Hiiden hirmut sua tavotti,
Hallat harmajat hätyytti,
Maahan löivät sun monesti
— Sinä vastahan värisit;
Sinä nousit nokkelasti,
Uhrasit pyhät roviot,
Sinä kokkona kohosit
Raadantasi raunioille,
Et sie vääjännyt vähistä,
Et sie paljoista pahennut.
Oh sie ukko sen mokoma,
Ah sie metsien molija,
Sulien korpi vain kohisi,
Sulien ilma vain suhisi,
Luonnon voimat sua lujitti:
Aallot sulien virttä lauloi,
Tuulet syntyjä syviä,
Järven kalat, ilman linnut,
Salojen sadat otukset,
Suven sulot, talven tuiskut.
Tuhannet tutut asiat:
Ne ne sinua opasti,
Ne ne miestä mietitytti!
Oi sie ukko oivallinen,
Ah sie petrojen pitäjä,
Kerro petroista pakina,
Lausu laulu laukkojista,
Täss' ois sata sarvimiestä,
Poromiestä pohjolaista
Vanhintansa vahtimassa,
Haltijaansa haastamassa?
Arvaanhan mitä sanelet,
Laukkojista lasettelet:
Petra on pyhä tevana,
Poro orheista parahin,
Hirvas hilpein häristä,
Urakka unennäöistä;
Ei ole petran pettänyttä,
Tarvahan tavottanutta!
— Hyvä on petralla ajella,
Kaunis kiiruin kiepsutella,
Ei se miestä metsään heitä,
Palelluta pakkasehen —
Petra! Petra! Oi on petra?
Petra on pyhä tevana,
Poro orheista parahin!
Terve siis Pohjolan isäntä,
Terve metsien Tapio,
Havuhattu, naavaparta,
Sinä korpien koristus!
Terve täällä ollessasi
Oman linnasi ovella,
Terve tänne piiltyäsi
Soppehen salon sinisen!
Terve puolesta toverein,
Satapäisen sarvijoukon,
Terve puolesta puhujan,
Itsenikin imanteeksi —
Oi sie ukko sen mokoma,
Oi sie metsien molija,
Ah sie erämaan erakko,
Ah sie korpien pyhimys,
Verta vanhan Väinämöisen,
Heimoa Karjalan kapinan!
Tämän juhlatervehdyksen jälkeen kajahti heti sekakuoron laulamana
"Nälkämaan" säveltuore marssi:
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!
Jylhien järvien loiskintaa,
Meidänpä mainetta mainivat nuot
Koskien ärjyt ja surkeat suot —
Meidänpä vapautta vaarat on nää,
Meidän on laulua lahtien pää,
Meille myös kevätkin keijunsa toi,
Metso ja rastas täälläkin soi.