"Lieneekö Topi oikein tervekään, koska se noin yö-sydännä meiskaa ja mutisee?" miettii Riika ja onea säälintunne vihlaisee hänen sydäntään. "Jos se vielä kuolemaan sattuisi, silloin tässä vasta pyykissä oltaisiin. Taivaan pyhät enkelit varjelkoot! Mutta vellijauhon hakuun sen tästä on pakosta lähteminen, kun ei ole pottujakaan kuin viitisen kappaa kuopassa. Ja vaateapuja lapsirievuille pyytää pitää…"
Mökin emäntä viruu selällään, pää hupussa hameen liepeen alla, jalat paljaina. Ajatus on pistänyt johonkin hellänarkaan paikkaan, ja silmistä puristautuu kuuma kyynelkarpalo, jota ei kukaan näe ja jota ei kenellekään kehtaisikaan näyttää…
"Tämmöisissä risoissa sitä minäkin… ei yhdeksään vuoteen hameen hatuvaa, ei paijan palttinaa. Lupasi Topi toki vihtoriinejakin silloin kun talosille ruvettiin; ei ole raiska pystynyt hankkimaan yhtä röijyn räpälettä! Enkä häntä kehtaa kerjätäkään. Rääsynä se nyt on morsiuspuku — navettaan vain kelpaa. Saanenko enää elämässäni uutta kirkkohametta?…"
Riika säpsähtää omia himojaan. Mokomat tunteet täytyy tietysti kuolettaa. Syntiä ne ovat! Mitenkä siinä äitivainaan antamassa kirjassa veisasikaan? Kah kun ei ota muisti, vaikka säkeet kielellä hyppelevät…
Mene pois kiusaaja!
Riika sytyttää päreen, haparoi käsiinsä virsikirjan pöydältä, karistelee russakat lattiaan ja alkaa istuallaan pärevalossa puoliääneen hymistä ja lukea:
Pois makia mailma jää — — —
Pois paha prameus,
Kanss' tyhmä koreus!
Kaikk' samett' silkkipuku,
Kuin tuuli turhaan hukkuu — — —
Sillä tavoin hän löytää mielenlohdutuksen yön hiljaisessa kiusauksessa ja pääsee jälleen nukahtamaan selin mieheensä, joka aamuyöstä tuntuu makaavan tyynemmin enää huutelematta ja piehtaroimatta unissaan.
5
Hämärästi Topi muisti untansa, kun aamulla työntyi lumiselle pihalle ja pistäytyi navetan taa. Siinä aamutuimassa, tuijottaessaan alasvalkeaksi muuttuneeseen metsän laitaan, vilahti hänessä kummallinen kuvitelma, että Jumala — niinkuin muutkin herrat — asuu siellä kaukana kirkonkylässä, mutta että ei hänkään rupea korpiloukkolaisia avustamaan noin vain ilmanaikojaan. Pitää sille toki olla lintua, oravannahkaa tai muuta metsän riistaa jauhokilon vastimeksi tai täytyy hänen kanssaan tehdä urakka pajunkuoren kiskonnasta tai tervasjuurikkain kokuusta ennenkuin se köyhää asianalkain auttaa. Herrojen herra — konrahti, konrahti sille olla pitää!…