Topi ähkäisi tälle epäkristilliselle mielikuvitelmalleen, puri vihoissaan hammastaan, että kaikkea hapatusta sitä ihmisen kallossa olla pitikin, sekä häpesi kuvitellessaan, että jos joku voisi kurkistaa hänen aivoihinsa ja nähdä, miten sekapäisesti mies ajatteli.
"Mutta mikäpä ne minunkaan mielijuohteeni urkkii", lohduttelihen hän suu omituisesti irvissä, vyöttäen tuppivyöllä housujaan, jotka ikuisesti pyrkivät solumaan.
— Isä hoi, isä! kuului nurkan takaa pihan puolelta.
— Ka tulenhan minä täältä, mitä sinä… eh… menetkö pirttiin paleltumasta! komensi Topi tullen pihaan, jonka keskellä kahdeksanvuotias vanhin poika seisoi paljain jaloin lumessa. Mutta pieni Sakeus ei hätääntynyt ensi käskystä, vaan seisoi tanakkana paikallaan jalat nilkkoja myöten ummessa, ja ruskeat silmät kiiluivat kuin pienet tulihiilet isää kohti.
— Mitä sinä, keh? Määtkö siitä vai…
Mutta poika ei sittenkään hievahtanut ennenkuin sai asiansa sanotuksi:
— Saanko minä isän suksilla mennä saunatörmästä alas? Niin Vesteri ottaa äitin sukset…
— Eihän sulla ole kenkiäkään, poikariepu! muistutti Topi.
— Kyllä minä kengättäkin kolmisen mäkeä, väitti poika, itku kurkussa.
— Sinä vielä katkaiset — ja minulla on tässä lähtö kirkolle, esteli isä.