— En minä katkaise, isä, rukoili poika kasvot sinervinä; — minä hiihan hyvin varoin ja toisesta suksesta on nokka jo ennestä poikki, lisäsi hän vakuuttaen.
— Ka tule nyt pirttiin lämmittelemään, niin saat sitten käväistä
Vesterin kanssa, suostui isä vihdoin.
Mutta eivät pojan kekkulit, kerran luvan saaneina, malttaneet montakaan silmänräpäystä sisällä viipyä, vaan pian he häärivät pirtin edessä huutaen ja huipaten suksillaan mennä räpistelivät kuin vesilinnut järvenpintaa pitkin nuorta lunta ja katosivat saunan taa. Mökin koira seurasi heitä ilosta ulvahdellen. Ja aamuruskon verestävästä hohteesta lumen häikäisevää valkeutta vastaan näyttivät Sakeuksen punaiset varpaat vielä punaisemmilta, mutta Vesterillä sentään repottivat jaloissa äitinsä vanhat syylingit, vaikka nilkat vilkkuivat paljaina paikkaisten housunlahkeiden alta. Mieleistä oli pojista mäenlasku saunatörmässä, ja ihmeissään jänöjussit Hiisivaaran rinteillä nostelivat korviaan kuulostellen mikä remakka nyt mökiltä oli lähtenyt raikumaan päivän valjetessa. Koiran ulvahduksista ne sentään päättelivät, ettei vaara väijynyt jänisten valtakuntaa.
"Ei näy paljon tarvittavan köyhän lapsen iloihin", ajattelee Topi poikain remakan kuullessaan pirtille. "Hyvä onkin, etteivät vielä ymmärrä."
Mutta Riika ajattelee näin: "Mikä ne suenpenikat taas syöttää, kun sieltä takaisin tulevat? Ei pitäisi lainkaan ulos laskea, niin säästyisi leipää."
— Tuleeko sulla lähtöä tänäpäivänä? kysyi hän ääneen Topilta.
— Pitää kai tästä lähteä, vastasi Topi leikkoen puukollaan pyöreää nahkapalaa pieksunpohjansa paikaksi.
— Et kai sinä perille tän'iltana kerkiä?
— Selkoskylälle minä yöksi, sanoi Topi, pikilanka suupielessään.
— Velaksiko sinä ihan… niitä jauhoja? kyseli yhä Riika.