Topi viivytti vastausta.
— Hyväpä jos velaksikaan…, murahti hän sitten jurosti katsahtamatta ylös pieksunpohjastaan, jota koputteli polveansa vasten. — Lähteneekö noista linnun raadoista montakaan kiloa…
Riikan silmät välähtivät.
— Onko sinulla säästössä?
— Liehän heitä nyt sen verta, jotta joku vellipata velattakin, vastasi Topi tyynesti.
"Onpa se sentään mies tuo Topi", ajatteli Riika häpeissään. "Kun on minulta niin silmän vältyttänyt ja yhtäläiseen metsästä tultua valitellut, ettei lintuja tänä syksynä näy tai jos näkyykin, niin ovat muka niin arkoja, jotta vain kaukaa saa ampua ja aina sivu siuhuu luoti. Satimilla lie saanut?"
— Missä sinä niitä oot säilytellyt kun en minä…? kysyi Riika hämillään.
— Siinä vanhassa kuopassa…, tunnusti Topi.
— Ilmankos se Jysky siellä on juossut nuuskimassa… Vaan miten sinä ne kuletat?
— Enhän minä kerralla. Tusinan otan selkääni. Toisen puolen vien vastakertana.