Pojat tulla rymistivät saunamäestä. Sake vähän nosteli jalkojaan, mutta kehui laskeneensa lankeamatta, Vesterin nenä turskui ja naama oli sinipunainen. Mutta ei äiti nyt ottanut kovinkaan vihaisesti vastaan, vaan alkoi puuhata perunapataa liedelle — täytyihän toki Topille pottuja keittää, vaikka olivatkin vähissä. Pojat saivat jo etukäteen kovimmat leivänkannikat. Niille näytti tänäpäivänä kelpaavan vaikka anturanpohja.
— Käyt kai sinä pappilassa? kysyi taas Riika pottuja syötäessä.
— Lieneekö häneen asioimista, vastasi Topi.
— Olisi minulla… kehruuksia kysyä pitäisi ruustinnalta… Ja vielä…
Lupasi Topi käydä.
Hän järjesteli kotiasioita ja valmistautui lähteäkseen.
— Elähän vielä…, äänsi Riika vähän kuin hätääntyneesti ja rupesi kaivelemaan riepuja kirstun pohjalta.
Sitten hän ikäänkuin salavihkaa työnsi kourallisen kuparilantteja
Topin käteen ja sanoi:
— Ota Iita Linta Marialle kauppias Visuliinista sitä punakukka-retonkia… muistathan sinä… samanlaista kuin näit juhannuksena vosmestarin Alamalla.
Lupasi Topi tämänkin asian ajaa miten parhaiten taitaisi. Sitä hän vain ihmetteli, että mistä sillä Riikalla rahoja — markka ja viisitoista penniä. Ei malttanut olla utelematta: