Mutta suutarin akka hytkäytti pulleaa mahaansa niin omituisesti uunin kupeelta, jossa musta kahvipannu näkyi olleen kiehumassa sanomalehden lukuaikana.
— Kiitoksia! hän sieltä kimahti. — Kyllä ne köyhän akan terveiset paljon painaa, mikäli sen Korpiloukonkin muijan. Vellijauhon hakuunkos sinä hiihoit?
— Ka piti…, myönsi Topi hieman arastellen outoa kirkkoväkeä.
— Arvaahan sen kysymättäkin, mitä varvasta kenkäraja hieroo, ramasi suutarin akka ja alkoi kaataa kahvia pariin kuppiin, joista kaikki vuoronperään joivat. Sai Topikin kupposen, varsinkin koska oli sukua suutarin väelle; tästä sukulaisuudesta tosin ei milloinkaan puhuttu, vaikka se molemmin puolin tiedettiin.
Kahvia särpiessä ympäri laitain Topi lämminneenä ja ikäänkuin kesyttyneenä jo kysäisi että:
— Mitä kirjaa se Kunilla tässä kuului äsken lueksivan?
Johon suutarin akka ehätti vastaamaan että:
— Eihän se mikään kirja ollut, vaan sanomalehti "Kansan voima", sekä lupasi antaa Topille pinkan vanhoja numeroita kotiin vietäväksi.
— Mitäpä minä heillä, esteli Topi kohteliaasti: — välttää ne semmoisen mökin seinät paperoimattakin.
Mutta silloin suutari Raappana pärähti lyhkäiseen nauruun ja sanoi että: