— Niin että kyllä se nyt onkin tuiki tärkeä asia, jotta tästä säätyerotuksesta loppu tulee meijänkin pitäjäässä. Sitä se tietystikin se raatarikin tahtoi ja tarkoitti…
Vaan jotta tuota niinkuin Jumala, se Sepaotti, sen uuen vaalilain perustalla ei enää passaiskaan tän puolen rahvaan vormuntariksi, niin sitä asian haarukkaa minun järkivähäni hitusen arastelee, jotta mitenkä tuo oikein mahtanee laatuun luontua ja asioissa sopeutua, jos semmoinen iso herra pois pukataan valtaistuimelta niijen muihen herrain völjyssä? Kyllähän se tukkipäällikkö Turkkinen hyvinni joutaa rökkiinsä saaha, kun mehtäkaupoissa kuuluu kansaa nylkeneen, vaan erittäin on minun mielestäni tukkihuijari ja erittäin Sepaotti, taivaan herastuomari. Niinpä häntä tässä vikoilen, jotta jääpi kirkonkylän suutarin akalta semmoinen herra alas pukkimatta! Lienee hänellä toki ihmisen luojalla siksi pulmahtia vanhaan virkatoimeensa? Sitäpä se kai kautta rantain huopaili raatarikin, jotta jääköön vain isän Jumalan parta koskematta. Vaan ainoasti että hänelle siivosti huohmautettaisiin, jotta eikö nyt näistäpuoleen passoaisi hänenkin ruveta köyhän kansan ahväärejä vunteeraamaan ja oorninkiin tälläämään. Mutta jos tuota niinkuin papit ja opettajat ovat köyhälle kansalle taivaan valtakunnan salaisuuet väärinpäin selitelleet ja uskotelleet, jotta runsaammin saisivat maallista elatusta itselleen, niin pankoonpa herra Sepaotti semmoiset kelvottomat palkkapaimenet viralta poikkeen taikka, jos ei pane, niin elköön vastaankaan äkiskö, jos kansa itse viralta panee. Suuremmatkin herrat tässä viralta pois pantaviksi tulee, niinpä ne sitä kokouspaikassa jo etukäteen koprailivat. Poliisi Pirhosesta lähtien Helsingin herroihin saakka, jotka kuuluvat olevan ne rikkaimmat ja laiskimmat — rotuvaaria vain kävellä koppasevan kuuluvat, nisupullaa haukkoillen, ne helesinkiläiset…
Ja ihka uuesta nyt maalimaan maat ja mannut jaettavat ovat ja ruunun metät annettavat sille, joka heitä enin tarvihteekin ja likinnä asuu. Mutta verot ja ulosteot köyhältä kansalta koppina poikkeen! Lapsiluvun mukaan on kunnan avustettava mökkiläisiä, niin että kellä enin Jumalan luomia, sille enin elämisen neuvoja. Ja atteiki, atteiki pykätä pitää joka kyläkunnan keskuuteen ja siitä roppeja ilmaiseksi jakaa on pakko kaikille sairastaville! Joutaa hänessä olla hokmannit jos koljatitkin saatavissa, kun Jumala milloin tauvin lähettää. Vaan tiet ja sillastukset ovat laitettavat ruunun kustannuksella, eipähän tässä ilmankaan elämisestä tolkkua tule rajamailla. Ei ne siitä maininneet kokouksessa, että minkälaiset tiet, vaan niin minä meinaan äänestää — ja kaipa se Riikakin sitä miettii — jotta oikeat rautatiet ne olla pitää! Ja tästä Korpiloukon sivuitse on muuan menemään pantava Venähen Kemiä kohti — tuosta justiin saunan alite! Hehhee…
— Perkunas!
Näin Topi Romppanen näinä päivinä mielessään mietiskeli ja suunnitteli, laskeskeli ja päässänsä punniskeli milloin metsän rinnassa tarvispuuta lepisko-kirveellä kilkutellessaan, milloin rihmapyydyksillään hiihdellessään, syvässä, lumisessa korvessa.
10
Jouluaattona tuprusi vaaran rinteeltä mustan sinervä paksu savu kohoten pystysuorasti pakkasseijastuvaa taivasta kohti, mutta metsän korkeuden tasalle kiivettyään läksi pyöriskellen painautumaan viistoon Venäjälle päin, hitaasti hälveten avaruuteen. Korpiloukon pieni sauna se siinä oli lämpiämässä, sauhutellen oven täydeltä karvasta kitkua.
Hameet ruopaistuina ylös paljaisiin polvilumpioihin saakka, rikkinäiset varsipieksut jaloissaan, kaahlaili emäntä Riika edestakaisin lumessa saunan ja navetan väliä töitänsä toimitellen. Ei hän ollut hyvällä tuulella, ei paki pahallakaan, olipahan vain suomalaisen mökinakan arkipäällä — tuollaisessa harmaassa mielen tilassa, mikä on seurauksena päivästä-päivään jatkuvasta kinnaroimisesta puolinälkäisen, puolialastoman lapsijoukon kanssa.
— Kyllä tästä taas tulla rätkähtää kaunis joulu, kun ei ole paijan palttinata päälle panna, purpatti hän yksikseen puhellen, tuntien välttämätöntä tarvetta purkaa sisuaan, sattuipa toinen kuulijaksi tahi ei. — Enkä minä tässä tuota taanuakaan perille asti siivotuksi saanut noitten kakarain tautta, kun piti kyly lämmitä pannak. Missä lienee saippuakaan?… Ja senkötähden se ei sieltä kerkiä Topikaan vesikelkan vetoon! Hyi horna tätä mökkiläisjoukon mehtäelämää! Kuin märkä rääsy ikään on tässä olenta ja eläntä, syömiset loppumaisillaan ihmisiltä ja luontokappaleilta, eikö pitäne loppiaiseksi vasikka ja lampaat järkiään tappaa, mikä niitä luuanvarvuilla hengissä pitää, ihan tahtovat jyrsiä sormet silpuiksi aina kun navetassa käväisee…
— Etkö sinä sieltä jo pääse, hönttähousu? Hoi! huutaa huikahutti hän ylös pihaan, jossa Topi oli kykkysillään navetan kupeella vesikeikan kaplasta paikoilleen kaputellen.